07.10.2012

Nokian KrP B – Classic 4-6 (1-1, 1-3, 2-2)

Suomen salibandyliiton B-poikien SM-sarja käynnistyi 7.10. Helsingissä, Vantaalla, Turussa, Porvoossa ja Tampereella. Raholan liikuntakeskuksessa pirkanmaalaisessa derbyssä kohtasivat yksi sarjan ennakkosuosikeista, viime vuoden C-96 SM hopeamitalisti Tampereen Classic ja SM-sarjan uusi tulokas Nokian KrP.

Ennakkoveikkauksissa erilaisilla keskustelupalstoilla tamperelaisia pidettiin yleisesti selkeänä voittajana ja KrP:tä joukkueelle juuri sopivana, helppona kauden avausvastustajana. Classicin ylivoima SM-karsinnoissa lisäsi vettä tähän spekulaatiomyllyyn. Mutta oliko näillä veikkaajilla muistissa, että juuri KrP pudotti SM-sarjasta viime kaudella SM-finaalissa Classic Dynamolle myrkkyä juottaneen LFT:n, otti selkeän voiton Josbasta ja voitti viime kauden päätteeksi mm. Mikko Kohonen Cupin…

Kummallekaan joukkueelle peli Tampereen Raholassa ei ollut matkapeli, molempien avainpelaajia oli puolikuntoisina mukana, molemmilla on runsaasti nuorempaa B-ikäluokkaa rosterissa ja kummastakin joukkueesta löytyy yksi Ruokostenpohja. 😀 Yhtäläisyyksiä löytyi paljon ja molempia joukkueita tasapuolisesti kannustanutta yleisöä oli Raholan pääkatsomossa kuin liigapeleissä. Mutta miten eteni itse ottelu?

Ensimmäisessä erässä KrP siirtyi ajassa 6.46 1-0 johtoon Samuli Nihdin karvattua pallon Oskari Hakkaraiselle, jonka nopea ja tarkka veto yllätti Classic-veskarin. Reilun 10 minuutin kohdalla KrP otti ensimmäisen jäähynsä ja Classic kuittasi. Toista erän loppupuolelle ajoittunutta KrP:n jäähyä vierasjoukkue ei kyennyt hyödyntämään. Erä päättyi tasatulokseen 1-1. Yleiskuva erästä oli jännittynyt.

Toiseen erään KrP sai jobinpostia, kun Markus "liiga-Make" Mattila siirtyi jalkavaivaisena katsomoon. Ja heti erän alkupuolella KrP otti jo kolmannen jäähynsä. Tämän Classic kuittasi juuri ennen jäähyn loppumista. Kun vielä ajassa 26.13 Classic sai aavistuksen helposti tuomitun rangaistuslaukauksen, oli tilanne nopeasti 1-3. Erän puolivälin seutuvilla KrP alkoi kuitenkin yhä vahvemmin hallita kenttätapahtumia ja Juuso Kuusisen laukaus pienestä kulmasta upposi. Syötön Juuson maaliin tarjoili Topi Ruokostenpohja. Classic onnistui kuitenkin vielä kerran näyttävän yksilösuorituksen tuloksena ja erä vierailijoille lopulta 1-3.

Kolmannessa erässä KrP:n valmennus muutti kentällisten peliaikoja ja karvausta. Tuloksellisesti. Varsinkin kolmoskenttä sai ykkösen tapaan luotua vaarallista painetta vastustajan päätyyn. Kolmoskentän laituri Juuso Kuusinen viimeisteli pyörityksen jälkeen toisen osumansa tarkalla kaukolaukauksella Lauri Lähdeahon toimiessa syöttäjänä. Mutta oli kakkoskentälliselläkin paikkansa. Aleksi Peltonen ja Oskari Hakkarainen olivat parikin perättäistä kertaa 2-1 hyökkäystilanteessa, mutta onni ei ollut matkassa mukana. Aleksi oli kuitenkin päättänyt onnistua ja 52 peliminuutin kohdalla tasoitti pelin. Syöttäjäksi merkittiin Niklas Pasanen. Tilanne kutkuttavasti tasan 4-4 ja vajaa 8 minuuttia peliaikaa. Osa tulosveikkaajista oli hämillään.

Valitettavasti pari minuuttia tasoituksesta KrP:lle sattui harmittava puolustusalueen virhe ja Classic siirtyi jälleen johtoon. KrP nosti kuitenkin karvausta, otti aikalisän ja sai luotua tukun vaarallisia paikkoja, mutta Classicin vastaisku ajassa 58.28 hiljensi lopullisesti KrP – katsomon. Kolmas erä päättyi 2-2 ja ottelun lopputulos Classicille 6-4.

Pelin taso nousi erä erältä ja viihdearvo kasvoi, kun joukkueet osoittautuivat etukäteisveikkailuista poiketen varsin tasavahvoiksi. Miten peli ratkeisi? KrP otti kaiken kaikkiaan neljä jäähyä, Classic ei ainuttakaan. Puolet Classicin maaleista tehtiin ylivoimalla ja rankkarista. Tasakentällisin KrP siis voitti pelin, mutta hävisi sen jäähypenkillä. Classic voitti yhden erän, muut pelattiin tasan. Kun joukkue häviää, ei maalivahti välttämättä ole onnistunut. Nokian KrP:n ehdoton onnistuja oli kuitenkin Hannes Heikkilä, jonka 39 torjuntaa antoi kotijoukkueelle voitonavaimet. Tällä kertaa niitä ei kuitenkaan käytetty.

Ottelutapahtumat

Muutama ottelukuva facebookissa!