12.03.2011

Classicin ja Nokian KrP:n puolivälieräsarjan ensimmäinen koitos Tampere Areenalla ei tarjonnut suurta draamaa. Classicin ensimmäisessä erässä jopa luvattoman helposti hankkima 4-0 johto ratkaisi ottelun jo aikaisessa vaiheessa.

Kenttätapahtumien perusteella lukemat olisivat voineet olla ensimmäisen erän jälkeen hyvinkin tasaiset, mutta karmeat nukahdukset erän alussa ja lopussa sekä kaksi pallonmenetyksistä tullutta vastaiskumaalia antoivat Classicille ilmaisen 4-0 johdon. Kaikkein traagisimmaksi asian tekee että ensimmäinen erä oli lopulta pallollisesti KrP:n paras erä pelissä, mutta maalitilanteita ei onnistuttu hyödyntämään läheskään kotijoukkueen tahtiin.

Toiseen erään KrP sai luotua hieman kiriä Pavel Brusin kaukovedolla ja nuoren Janne Suoniemen maaleilla. Mutta Classicin Jussi Lehtisen 5-2 maali sekä maalivahti Pasi Järvisen loukkaantuminen veivät hieman KrP:n parasta terää. Maalille tullut Eero Makkonen saikin antautua vielä kerran toisessa erässä Petri Vidgrenin jäätyä maalineteen vartioimatta.

Kolmas erä oli lopulta vain muodollisuus, jossa oli yllättävän vähän asetelmien hakua tuleviin otteluihin. Ainoastaan Markus Vuorisen ja Ilkka Mäkipään pieni niskalenkkipaini aiheutti edes hieman tunteiden nousua joukkueiden leireissä. Molemmat tekivät erään vielä 2 maalia, loppulukemien ollessa lopulta 60 minuutin jälkeen 8-4 kotijoukkue Classicille.

Kaikkiaan KrP:n täytyy parantaa otteitaan huomattavasti mikäli tästä sarjasta aiotaan yhtään täplää saada tilille. Osasta pelaajista paistoi läpi jopa pieni pelko sekä uskonpuute voittoon. Irtopallot ja kaksinkamppailut menivät lähes järjestäen Classicille, ainoastaan energisesti pelannut kolmosketju sai kaivettua järjestäen irtopalloja itselleen. Maaliin kesken pelin tullut Eero Makkonen pelasi myös hyvän ottelun pitäen lukemat siedettävinä kolmannessa erässä.

KrP päävalmentaja Mika Myllyniemen kommentit pelistä:

Tänään nukuttiin pahasti ensimmäisen erän alku ja loppu. Se olikin oikeastaan koko pelin kuva lopulta.

Energiaketju oli Makkosen lisäksi tänään meidän parasta antia, mutta meidän johtavien pelaajien täytyy nyt nostaa tasoaan jotta voimme edes taistella voitosta. On mahdotonta kuvitella että inttipojat tämän sarjan meille kääntäisivät.

Puolivälieräsarja jatkuu maanantaina KrP:n kotiottelulla Raholassa. Tuolloin toivottavasti saadaan enemmän tunnetta peliin jota edesauttaisi varmasti runsaslukuinen yleisömäärä Raholassa. Joten ole paikalla maanantaina kello 18.30 Rahola Areenalla.