20.11.2012

Nokian KrP kohtasi A-junioreiden ylemmän jatkokarsinnan ensimmäisessä turnauksessa Turussa SCU ja FBC Turun. SCU oli joukkueista ennestään tutumpi, sillä samaa joukkuetta vastaan KrP oli pelannut jo tälläkin kaudella kahdesti ja edellisillä kausilla myös. Turun KrP kohtasi viime vuonna Ruotsissa, mutta se joukkue oli hyvin muuttunut. Ensimmäisessä ottelussa KrP sai vastaansa SCU:n. KrP avasi ottelun maalihanat kuudennella peliminuutilla kun Justus Järventaus pelasi pallon maalin eteen josta Jonny Holmqvist laukoi ottelun avausmaalin. Tämän jälkeen KrP:lle tarjottiin ylivoimaa, mutta sen ainoaksi osumaksi jäi SCU:n alivoimamaali. Ylivoiman jälkeen KrP siirtyi uudestaan johtoon kun Olli Rastas nousi kulmasta maalille ja nosti rystyllä pallon maalin kattoon. Upeaan maaliin syöttäjäksi merkittiin Jaakko Silmola. Toisessa erässä KrP lisäsi johtoaan kun Jare Koskelan loistava syöttö lyösi maalin takakulmalta Jussi Mustalahden jolla oli helppo työ laittaa pallo maaliin. Kolmannessa erässä KrP oli mennä menojaan kun Markus Mattila lämäsi pallon yläkulmaan Mustalahden esityöstä. SCU kavensi vielä, mutta lopulliset lukemat 5-2 sivalsi Henri Mattila. Maaliin syöttäjäksi Niko Nurminen. KrP:lta läpi ottelun vahva esitys ja selvä painostus. Maalilla pelannut Jan Joensivu ei niin koville joutunut, mutta torjui silti muutaman todella pahan paikan upeasti.

Toisessa ottelussa vastaan tuli FBC Turku, jolle peli oli päivän ensimmäinen, kun KrP:lle toinen. Turku lähti heti hyödyntämään tätä ja antoi kovaa painetta KrP:n puolustukselle joka olikin ajoittain helisemässä. KrP sai ottelun avausmaalin kun Niko Nurminen syötti Anton Aaltosen maalintekoon. Tämän jälkeen Turku vei peliä miten tahtoi ja latoi kahdessa erässä viisi osumaa. Maalilla pelannut Ville Lehdonmäki teki parhaansa, mutta vaihdettiin kuitenkin Lasse Lehtoseen kolmanteen erään. Turku iski heti kolmannen erän alkuun ja ottelu oli ratkennut. KrP:n Jussi Mustalahti kavensi vielä yksilösuorituksen päätteeksi, mutta Turku osui vielä pari kertaa ja lopulliset lukemat oli 8-2 Turulle.

Kausi jatkuu joulukuun ensimmäinen päivä, myös Turussa. Tällöin Nokian KrP kohtaa Hirvensalon Heiton ja Kaarinan Sheriffit.