12.03.2013
Nokian KrP – TPS 8-7 (1-3, 3-4, 4-0)
Nokian KrP B-juniorien SM-sarjan taival ei ole edennyt ihan mutkattomasti. Kauden avausvoittoa saatiin odottaa alkukevääseen asti, kun sunnuntaina 10.3. KrP kukisti tiukassa kamppailussa turkulaisen TPS-joukkueen. Ottelu pelattiin Nokian KrP:n kotikentällä, Rahola Areenalla. Edellisessä ottelussaan KrP oli hävinnyt niukasti viimeisillä minuuteilla sarjaa johtavalle Tikkurilan Tiikereille maalein 3-4. SM-runkosarjan 1. kierroksella ottelu Tiikereitä vastaan oli päättynyt nokialaisille 3-9 tappioon ja TPS voitti silloin KrP:n maalein 10-2, joten ilahduttavan reilusti maalierot ovat kauden aikana alkaneet kaventua.
TPS oli kahdessa edellisessä ottelussaan kokenut tappiot Tiikereille jatkoajalla (6-5) ja PSS:lle (8-5). Näin turkulaisten haaveet SM-sarjan jatkopeleistä ovat jo hiipuneet. Nokialaisilla ei ollut enää muita paineita kuin saada otteluvoitto tahi pari ennen kauden päättymistä. Kevään aikana muutama ottelu olikin jo antanut viitteitä onnistumisiin!
Ensimmäisen erän ja ottelun avausmaalin teki TPS:n kaksikko Jäppilä-Ojala. Kohta KrP:n Nihti-Rissanen kuittasi. Hetken päästä vastustajan Salerma-Heljälä onnistui tälläämään pallon verkkoon. Heti perään marssitettiin turkulainen Sulander kahden minuutin jäähylle. Alivoimalla TPS:n Lauren-Forsman onnistui yllättämään nokialaiset ja näin erätauolle mentiin turkulaisten johtaessa 3-1. Ei paha!
Toisen erän KrP aloitti tehokkaasti, kun ajassa 23.40 Hakkarainen-Nihti kavensi, mutta jo 19 sekunnin kuluttua olikin taas turkkulaisten vuoro laukoa maali tyyliin Kivikoski-Salerma. Tilanne kutkuttavasti 2-4, kun KrP:n Saariselle varattiin jäähypenkki parin minuutin mietiskelyyn. Alivoima kestettiin ja kohta tehokaksikko Hakkarainen-Nihti kavensi jälleen. Ottelujännitys lisääntyi muutaman asteen, kun KrP:n Aleksi Peltonen ansaitsi vaarallisesta pelistä viiden minuutin jäähyn. Tämän vaiheen turkulaisten tehokaksikko Laine-Ojala osasi hyödyntää kerran ja toisenkin ja ottelu TPS:lle jo 6-3. Maaliero kasvoi vielä, kun Elmo Luoto nappasi kaksiminuuttisen ja ilmeisen erinomaisesti erikoistilanteisiin erikoistunut parivaljakko Laine-Ojala onnistui taas ylivoimatilanteessa. Maalit Turun suuntaan 7-3. Ei hyvä! Toisen erän viimeisellä minuutilla nokialaisvalmennus haki kuumeisesti kavennusta ottamalla rohkeasti KrP:n Huhtisen maalilta ja marssitti kuuden miehen tehot kentälle. Tuloksena Nihti-Vibergin maali! Hienoa! Toinen erä hävittiin maalilla, erätauolle tilanteessa 4-7 ja pelaajat kuuntelemaan valmennuksen uudet konstit kolmanteen erään. Ainakaan turhiin jäähyihin ei enää ollut varaa, sillä 2. erän jäähyilyt vastustaja oli kuitannut liiankin tehokkaasti.
Valmennustriplakko Myllyniemi – Rissanen – Vehmaron ohjeet oli erätauolla sisäistetty kiitettävästi, sillä kolmas erä oli kotijoukkueen ja herra Hakkaraisen hallintaa. Ajassa 42.10 Rissanen-Mattila kavensi, ajassa 47.09 Hakkarainen-Nihti kavensi, ajassa 47.09 TPS otti aikalisän. Ajassa 49.59 KrP:n Pasanen-Viberg tasoitti ja ajassa 58.25 tälläsi Hakkarainen-Luoto voittomaaaaalin! Huh-huh! Lopputulokseksi saatiin kirjata 3. erä nokialaisille 4-0, ottelupisteet Nokian KrP:lle maalein 8-7 ja melkoinen mäike & meteli katsomoon!
Pelissä tehokkaimpina häärivät Samuli Nihti 2+3 ja Oskari Hakkarainen 4+0. Oskarin maaleista kaksi tuli nopeista ennakkoluulottomista rystyvedoista, jotka yllättivät TPS:n maalivahdin. Joukkueessa oli myös paljon muita onnistujia. Mainittakoon esim. puolustajien Lähdeahon ja Tyvenin sitkeä uurastus, samoin joukkueen kuopus Mikko Katajiston (-97) taistelutahto kookkaampia vastustajiaan vastaan. Nokian KrP:n maalilla loistavasti kopitellut Pietari Huhtiselle laskettiin torjuntoja 28 ja TPS:n maalivahti Rasmus Suvannolle 18. Kaiken kaikkiaan koko joukkueella oli tahto voittaa ja viimeisen silauksen sille tielle tarjosi KrP-valmennuksen oivallinen 3. erän peluutus.
Kiitos koko joukkueelle erinomaisesta ja viihdyttävästä peliesityksestä & kannattajille waltavan onnistuneesta tsemppaamisesta!
Ottelupöytäkirja
Viimeiset tämän kauden B-juniorien SM-runkosarjaottelut pelataan tulevana viikonloppuna, jolloin KrP:n vieraiksi saapuvat la 16.3. FBC Turku ja su 17.3. OLS. Molemmat ottelut pelataan Rahola Areenalla, Tampereella ja ottelut alkavat klo 14.30, liput 0,-. Tervetuloa!