11.03.2013
Ensimmäiseen otteluun Ilves Westiä vastaan lähdettiin tavoite kirkkaana mielessä: voitto kotiin. Vaikka aamu oli kylmä, aloitus oli kuuma. Tulitus kohti jo niin tutun paikallisvastustajan maalia alkoi heti, ja pallon hallinta oli alusta asti meillä. Peli ehti vanheta reilun minuutin, kun Miko toimitti Laren syötön tyylikkäästi verkkoon. Tästä se lähti, ja ensimmäisessä erässä nähtiin kaunista peliä, loistavaa maalivahtityöskentelyä, hyvää alivoimapeliä ja hienoja vetoja. Taukolukema 0 – 5, maalinteossa onnistuivat Miko, Jere kahdesti, Elias ja Eemeli. Toisessa erässä jatkettiin samaa tahtia ja pelattiin omilla vahvuuksilla. Niinpä kun toista erää oli kulunut reilut 12 minuuttia, taululla komeili 0 – 12 ja peli päättyi kun erän loppuvihellys kajahti. Maaleista vastasivat Sami, Miko kahdesti, Elias kahdesti, Lauri ja Jere. Meiltä hyvä peli hyvällä latauksella.
Päivän toista peliä odoteltiin iltapäivän puolelle. Vastassa oli LeKi, jota ei ollut vielä kohdattukaan eliittisarjassa. Salama-alku nähtiin tässäkin ottelussa, kellossa 46 sekuntia ja taulussa 1 – 0, maalintekijänä Jere Laren syötöstä. Maaleja napsuteltiin tasaiseen tahtiin mutta pelin tempo oli huomattavasti ensimmäistä peliä hitaampi. Alivoima selvitettiin taas ilman takaiskua, ja tauolle mentiin samoissa 0 – 5 lukemissa kuin aamupelissä. Toisessa erässä maaleja saatiin neljä ja kolmannessa vielä veivattiin väkisin kaksi, kaverinkin onnistuessa kertaalleen. Täysi aika pelailtiin ja voittolukema oli 10 – 1. Maalinteossa onnistuivat Jere ja Miko kolme kertaa, Sami kaksi kertaa sekä Joonas ja Krisu kerran.