02.01.2013

Nokian KrP:n kausi Salibandyliigassa jatkuu tällä viikolla kahdella kotiottelulla. Ensin torstaina Raholaan saapuu Tapanilan Erä Helsingistä, sekä lauantaina Josba Joensuusta. KrP on jo kauden aikana kohdannut kummatkin joukkueet vieraskentällä ja voittanut molemmat hyvällä pelillä.

Ensin torstaina vastaan asettuva Erä löytyy sarjataulukossa sijalta 11. kerättyään 14 pistettä 11 ottelussaan. Erä on KrP:tä pisteen jäljessä kaksi peliä vähemmän pelanneena, joten olisi erittäin tärkeää, että KrP jatkaisi voittoputkeaan Erän kustannuksella. Edellinen kohtaaminen, lokakuussa, päättyi KrP:n murskavoittoon Mosahallissa. Henri Johanssonin, Johannes Jokisen ja Sami Nymain hattutemput siivittivät tällöin KrP:n 2-12 vierasvoittoon. Ottelu ratkesi KrP:n parempaan viimeistelyyn sekä maalivahtipeliin. Kun KrP sai 22 laukausta maalia kohti ja osui 12 kertaa, Erä laukoi 33 kertaa ja sai vain kaksi maalia. Matti Tuomiranta torjui tällöin 31 kertaa ja valittiin ottelun parhaaksi pelaajaksi.

Josban KrP voitti myös lokakuussa. Tällöin Joensuussa pelattu ottelu päättyi nokialaisten 3-9 vierasvoittoon. Sami Nyman osui tällöin, kuin myös Erää vastaan, kolmesti ja oli joukkueen tärkeimpiä pelaajia voitossa. Benjamin Reusser ja Johannes Jokinen keräsivät myös kolme pistettä mieheen osuttuaan kahdesti ja syöttäen yhden. Matti Tuomiranta pelasi tällöinkin maalissa ja tarjoi 11 kertaa. Josba on sarjataulukossa ennen ottelua viimeistä edeltävänä. Joensuulaisilla on koossa neljä pistettä 15 ottelussa. Lisäksi KrP pääsee otteluun tuoreemmalla jalalla, sillä Josba kohtaa perjantaina vielä Tampereella kovan Classicin.

KrP palasi maajoukkuetaolta voittaen ensin Kooveen vieraissa ja sitten Raholassa Ilveksen. Joulun jälkeen KrP haki myös pisteet Oulusta tiukan ottelun jälkeen, jonka myötä KrP on noussut sarjataulukossa jo kahdeksanneksi, eli pudotuspeliviivan yläpuolelle. Voittamalla molemmat vuoden 2013 ensimmäisistä peleistä, KrP pääsee seuraavaan peliinsä eli Loviisassa pelattavaan peliin viiden ottelun voittoputkessa ja jo melko turvallisessa asetelmissa sarjataulukon suhteen.

Seuraa heitä:

Arto Mikkonen, KrP
– Kolmesta maajoukkuetaon jälkeisestä ottelusta Mikkosella on kasassa viisi tehopistettä. Viimeksi Oulussa Mikkonen osui kahdesti.

Johannes Jokinen, KrP
– Toinen Jyväskylästä tullut pelaaja on myös kovassa vireessä. Viimeiseen kahteen otteluun Jokinen on kerännyt kahdeksan tehopistettä ja on todella vaikea pideltävä sekä Erälle että Josballe.

Mikko Sipilä, Erä
– Hyökkääjä ei ole kova laukomaan, mutta osuu kovalla prosentilla. Erän kolmanneksi tehokkain pelaaja on osunut noin 30% tarkkuudella maaliin,

Perttu Puska, Josba
– Kova maalintekijä on tehnyt jo 11 maalia 12 otteluun, vaikka Josba ei ole tehnyt keskimäärin edes neljää maalia ottelua kohden.

Torstaina 3.1.2013 Nokian KrP – Tapanilan Erä, kello 18:30 ja 5.1.2013 Nokian KrP – Joensuun Josba, kello 17:00. Rahola Areena. Kotijoukkue KrP toivoo paikalle runsaslukuista yleisöä, sillä luvassa on varmasti kaksi vauhdikasta ja mielenkiintoista ottelua joista ei tunnetta puutu.