06.01.2013

Nokian KrP kohtasi ensin torstaina Tapanilan Erän, jonka oli voittanut aiemmin vieraissa 2-12. Raholassa pelatussa ottelussa maaleilla aloittivat kotijoukkueelta Matti Tuomiranta ja vierailta Santtu Strandberg. Erä meni nopeasti johtoon, kun Jani Helenius laittoi maalilta pallon Tuomirannan längeistä sisään. Ensimmäisen erän puolessa välissä Tomi Palin vei ylivoimalla Erän kahden maalin johtoon. Samassa erässä Mika Moilanen teki toisen ylivoimamaalin, mutta KrP:n Henri Johansson kavensi vielä aivan erän loppuun kaukolaukauksella. Maaliin syöttäjäksi Sami Nyman.

Toinen erä alkoi KrP:n jäähyilessä. Jäähyt kostautuivat kun Mika Moilanen teki toisen ylivoimamaalinsa pienestä kulmasta. KrP:n Matti Koskela kavensi nopeasti kaukaa Markus Vuorisen syötöstä. Erän loppuun Erä otti vielä jäähyn, joten KrP pääsi ylivoimalla kolmanteen erään. Ylivoima ei toiminut, vaan Erä aloitti kolmannessakin erässä maalinteon, kun Jere Oksanen teki joukkueensa viidennen maalin. Ottelun loppuun tuli vielä kolme maalia, kun ensin osui toistamiseen Erän Jani Helenius, sitten KrP:n Matti Koskela ja aivan loppuun vielä Mika Moilanen ottelun kolmannellaan. Pisteet siis Erälle lukemin 3-7.

Lauantaina KrP kohtasi vielä Josban, joka oli myös pelannut juuri edellisen ottelunsa, Tampereella. KrP:n maalilla jatkoi Matti Tuomiranta ja Josban maalille Lauri Hyytikäinen. Josba meni johtoon kun Jiri Tikkinen pääsi laittamaan maalinedustalta pallon maaliin. KrP tasoituksesta vastasi Osmo Reentilä joka pääsi laittamaan Johannes Jokisen syötöstä helposti pallon maaliin. Josban kahdesta seuravasta vastasi Perttu Puska, mutta KrP kiri vielä tasoihin samassa erässä. Ensin Henri Johansson osui maalin kulmalta ja sitten Sami Nyman tykitti tasoituksen Reentilän syötöstä.

Toinen erä oli Josban. Josba osui erässä kahdesti, Jiri Tikkasen ja Markus Ketosen toimesta. Kolmannessa erässä KrP heräsi ja vei peliä miten tahtoi. Ensin Osmo Reentilä tykitti toisen maalinsa ja sitten kapteeni Matti Koskela tasoitti pelin vapaalyönnistä. Lopussa KrP:llä oli paikkoja ratkaista peli, mutta Josban maalivahti piti joukkuettaan pystyssä. Ottelu venyi aina jatkoajalle saakka, mutt asielläkään ei saatu ratkaisua aikaiseksi. Näin ottelu päättyi tasan 5-5.

KrP:n kausi jatkuu 11.1. Loviisassa ja sitten vielä ennen Raholaan palaamista Espoossa. Vieraspelien jälkeen Raholaan saaapuu KrP:n vieraaksi SSV.