22.11.2011
Nokian KrP-Ilves 10-5
Aamu pelissä vastaan asettui Ilves, Jolle KrP oli kärsinyt viime turnauksessa turhauttavan tappion. Tästä sisuuntuneenna KrP lähti rohkealla asenteella hallitsemaan peliä, ja hienojen kuvioiden päätteeksi KrP kuittaa ensimmäisen erän 3-0 itselleen Jare Koskelan kahdella maalilla Niklas Pasasen maalilla. Ilves kaventaa toisen erän alussa, ja hetkeä myöhemmin tästä Pasasen saa nauttia Henri Mattilan tarjoilusta ja siirtää KrP:een jo 4-1 johtoon. Viimeistään Olli Rastaan kauden ensimmäinen katkaisee Ilveksen selkärangan. Kolmannen erän huippuhetkiä olivat Jussi Mustalahden rangaistuslaukaus joka hienojen harhautusten jälkeen kilisteli tolppia. Lisäksi jälleen kerran vahva ylivoima kentällinen oli tapansa mukaan vaarallinen viimeistellessään kolme maalia neljästä ylivoimasta. Näin KrP:lle ansaittu voitto.
Nokian KrP-Koovee A2 11-6
Toisessa pelissä vastaan asettui Koovee A2 jonka pelaaja materiaali oli pääosin Kooveen C-junioreista. Tästä huolimatta Koovee hyödynsi KrP:een lepsun pelaamisen ensimmäisen puolessa välissä ja siirtyi 0-2 johtoon. Onneksi KrP:een pelaajisto heräsi ja naputti ensimmäisen erän itselleen 4-2. Toinen erä olikin ensimmäistä tasaisempi KrP:een otteen lipsuttua. Kolmannessa erässä KrP löysinkin maalihanan lopullisesti ja varmisti voiton itselleen kun Koskela, M.Nurminen, Soini, Holmqvist ja Kullas merkitisivät itsensä vuorotellen maalisarakkeeseen.
Tarkemmat raportit sisältäen myös kaikki maalintekijät, löytyvät A-poikien omilta sivuilta.