25.11.2011

Nokian KrP:n edustusjoukkue jatkaa siis liigapelejään sunnuntaina 27.11 Turussa paikallista Palloseuraa vastaan. KrP:n voi sanoa olevan jopa voittoputkessa, kun alkukauden rämpimisen jälkeen myös voittoja on saatu viimein haalittua plakkariin peräti kahdesti peräkkäin. Viime viikolla kaatui M-Team ja alkuviikosta Koovee. Pelikin on näyttänyt varsinkin viimeiset 5 erää jo varsin mallikkaalta, ehkäpä poislukien Koovee pelin viimeinen 10 minuuttia, jolloin Kooveelle annettiin aivan suotta tilaa ja aikaa tulla takaisin peliin passivoitumisella, vaikkakin sellaista ei haluttu tulevan. Tämä on kuitenkin luonnollista joukkueelle, joka alkukaudella kynti jo aika syvällä voittamista opetellen.

Nyt kun vaikeudet on viimein saatu selätettyä voidaan taas realistisesti alkaa puhumaan jo muistakin tavoitteista kuin sarjapaikan säilyttämisestä. Faktahan kuitenkin on, että pudotuspeliviivakin on yhtäkkiä parin voiton ansiosta enää 1 pisteen päässä, joten näin ne ajatukset vaihtuvat pitkässä sarjassa.

Sunnuntainen vastustaja TPS aloitti sarjan todella väkevästi voittaen kaksi ensimmäistä peliään ja vääntäen Classicin kanssa hurjalta kuulostavan 10-10 tasapelin. Tuon jälkeen kurssi on kuitenkin kääntynyt hieman mollivoittoisemmaksi ja niukkoja tappioita on tullut monta sekä rökäletappio SPV:lle. TPS on kuitenkin yksi sarjan taitavimmista ja nopeimmista joukkueista, joten aikaa ja pelitilaa antamalla taitavat, mutta suhteellisen pienikokoiset väkkärät laittavat kuitenkin maaliverkot kireälle. TPS on hyvin samankaltainen joukkue kuin KrP:n viimeisin vastustaja Koovee, joten muistissa pitäisi olla vielä kuinka tuollaista joukkuetta vastaan täytyy puolustaa.

Nokian KrP:n peruspeli on ollut lähes koko kauden ihan hyvällä mallilla, mutta nyt on saatu pallollista ja pallotonta peliä hieman aktiivisemmaksi ja liikkuvammaksi, joka onkin näkynyt suoraan myös tehtyjen maalien määrässä. Viime viikolla maaleja mätettiin peräti 21 kappaletta, nuo alkavat jo olla sellaisia määriä, että pelejä on mahdollista voittaa joka ilta.

Pelaajista Henri Johansson oli hurjassa vireessä tehden kahteen peliin peräti 9 maalia. Myös huikean alun jälkeen hieman aallonpohjassa käynyt Timo Johansson on herännyt taas nakuttelemaan pisteitä. Kestomaalintekijä Sami Nyman oli Koovee pelistä pois reisirevähdyksen takia ja on kokeillut jo tällä viikolla harjoittelua, Nymanin pelikunto selviää lauantaiaamun viimeistely harjoituksissa. Puolustuksessa Miika Nieminen on nostanut tasoaan ja on selvästi saanut lisää itseluottamusta otteisiinsa.

KrP:n pelaajistossakin on viikolla tullut pieniä muutoksia. Alkukaudella harmillisen pienelle peliajalle jäänyt Jani Rajala siirtyy loppukaudeksi FBT Poriin lainasopimuksella, jossa on varmasti luvassa kaivattua peliaikaa. Lisäksi KrP on saanut takaisin reenirinkiinsä uusvanhan pelaajan, Markus Vuorisen palattua takaisin Tanskan vaihto-oppilas reissultaan. Vuorisen pelilupa ei kuitenkaan ole ainakaan vielä TPS peliin kunnossa, sillä hänen pelioikeus on tällä hetkellä Tanskalaisjoukkue Vallensbackella.