14.02.2010

Nokian KrP:n helmikuun myötätuuli jatkuu

  • Seppo Auvinen

Nokian KrP:n myötätuuli sai hyvää jatkoa lauantaina Pasilan urheilutalossa, kun joukkue kukisti hallitsevan mestarin SSV:n maalein 4-5 (0-2, 1-2, 3-1). Voitolla KrP nousi pudotuspeliviivan yläpuolelle, kun TPS hävisi Josballe lauantain.

–Helmikuun myötätuuli sai hienoa jatketta, vaikka olimme matkassa vain 11 pelaajalla loukkaantumisten ja sairastapausten takia. Koko systeemi toimi ja pystyimme hyvin haastamaan mestarin, kertoo tyytyväinen päävalmentaja Mika Myllyniemi.

KrP aloitti ottelun hyvin ja hallitsi avauserää miten tahtoi. Ottelun avausmaalin laukoi Henri Johansson, joka teki ottelussa lukemat 2+2 ja vahvisti pistepörssin kärkipaikkaa.

Avauserän toisen maalin teki Lasse ”Pöllö” Salminen. Toisessa erässä nokialaisten maalareina olivat Johansson alivoimalla ja Jarkko Lakanen.

–Kolmannessa erässä kotijoukkue aloitti kovan vastaiskun ja joukkue nousi jo maalin päähän tilanteessa 3-4. Vajaa kaksi minuuttia ennen loppua Veli-Matti Hynynen vei KrP:n 3-5-johtoon, mutta sekään ei vielä auttanut. SSV tuli ajassa 59.44 maalin päähän, mutta ei koskaan rinnalle.

–Tosi tärkeä voitto ja kaikki on omasta työstä kiinni. Jäljellä on kolme ottelua ja kaikki Tampereella, joten ei tarvitse enää reissata. Toivottavasti saadaan kotiotteluihin yhtä hyvä asenne kuin on ollut näissä vieraspeleissä.

Lauantaisessa ottelussa maalivahdit eivät joutuneet kovaan laukaisurumbaan, sillä kotijoukkueen Henri Toivoniemi torjui 18 ja nokialaisten maalissa erinomaista peliputkea pelaava Pasi Järvinen 21 laukausta.

Jo maanantai iltana KrP esiintyy Tampere-Areenalla E.ON:in tarjoamassa ilmaisottelussa, kun vastaan tulee ERä. Ensi perjantaina on kotiottelussa vastassa SPV ja ensi viikon perjantaina (26.2) viimeisessä runkosarjan ottelussa KrP kohtaa Kaukajärvellä Kooveen.