26.09.2016

Näätälauman B-juniorit aloittivat 1.divisioonansa sunnuntaina 25.9 kotiottelulla Raholan Liikuntakeskuksella. Vastaan asettui ennestään tuntematon Losb/VSS, nykyiseltä nimeltään FBT Harju.
Peliin lähdettäessä KrP:llä oli selvää että pallo pyritään pitää itsellä ja täten hallita peliä, oman pelityylin mukaan, ei vastustajan.

Ensimmäisessä erässä peli oli vapautunutta eikä niin taktisesti järkevää molemmin puolin, täten myös maalipaikkoja tuli molempiin päihin reilusti. Näätä onnistui viimeistelyssä paremmin ja johti ensimmäisen erän jälkeen lukemin 4-1. Maalintekijöinä Roth, Paldanius, Siira sekä Tynkkynen.
Toiseen erään painotettiin että puolustuspäässä pitää olla reilusti parempia, liikaa vetopaikkoja annettiin vastustajalle. Toisessa erässä pelinhallinta oli selkeästi nokialaisilla, ja isoimpiin lukemiin oli mahdollisuudet, useat tolpat pelastivat FBT Harjun takaiskuilta. Toisella erä taolla tilanne 7-1, maalintekijöinä Koivisto ja Mustaniemi kahdesti.
Viimeisessä erässä pelin tempo jo selkeästi laski, eikä enää saatu omaa hyökkäyspeliä toimimaan niinkuin sen olisi pitänyt. Puolustuspäässä paria nukahdusta lukuunottamatta oltiin hyviä, ei päästetty vastustajaa vaarallisille sektoreille. Viteli (21 torjuntaa) maalissa torju hyvin kaikki mitkä otettavissa. Ottelu päättyi lukemiin 11-2, kolmannen erän verkonheiluttajinaSavolainen, Roth kahdesti sekä Aatola.

Pelistä kertoi hyvin se että laukaukset maalia kohti olivat nokialaisille 52-23 ja tähän lisäksi näädät laukoivat 11 laukausta tolppiin tai ylärimaan.

”All in all, kelpo aloitus runkosarjalle, ensi pelissä pitää löytyä vielä ehjempi 60minuuttinen. Nyt hyökättiin ensimmäinen puolisko hyvin, ja puolustettiin jälkimmäinen. Kovissa peleissä pitäisi pystyä molempia toteuttamaan hyvin koko 60min.” summaa valmentaja Henri Mattila pelin jälkeen.

Nokian KrP:n matka jatkuu tämän viikon perjantaina Porissa, jolloin vastaan asettuu FBT Karhut.