24.10.2011

Nokian KrP B:n sarjakausi jatkui Ylöjärvellä 23.10. alueellisilla karsinnoilla paikasta SM-sarjan karsintoihin. Alkusarjan lohkoissaan toiseksi sijoittuneet Ilves, FBC DUX 1, SC TOP ja KrP B ottivat mittaa toisistaan teemalla ”vain voittaja jatkaa”. KrP ei saanut parasta mahdollista starttia sunnuntaiturneelle lähes kentällisen pelaajista sairastaessa, mutta haastajan asemasta nuorempi B lähti kuitenkin jokaiseen otteluun tekemään yllätystä.

Ensiksi kohdattiin isokokoinen ja fyysinen Ilves. Ensimmäinen erä mentiin tasaisesti 1-1, mutta toinen erä oli selvästi KrP:n. Joukkue siirtyikin jo enteellisesti Premium Cupin tapaan 3-1 johtoon, mutta ajassa 14.56 Ilves kavensi ja pääsi vielä peliin mukaan. Kolmanteen erään Ilves tuli lujaa ja tiivisti kokoonpanoaan. KrP sen sijaan ei, ja joutui kovassa prässissä ottamaan pari jäähyä. Näiden jälkeen ja aikana Ilves takoi taululle tarvittavat voittonumerot 4-3. Tämä ottelu olisi ehkä ollut tutuille pelipaikoille tiivistämällä ja peliä rauhoittamalla voitettavissa. Tai ehkä sittenkään ei, sillä rouva Fortunakin oli toista mieltä. Niin harmittavasti pallo parissa maalinedustilanteessa Ilvekselle pomppi.

Toiseen peliin vastaan saatiin toinen ennakkosuosikeista FCB DUX 1. Sama rouva F jatkoi pallon pomputtamista ja oudon kimmokkeen saanut pallo pyörähti jo ajassa 0.44 DUXin hyökkääjän lapaan. KrP sai ensimmäisessä erässä merkinnäksi yhden jäähyn, jonka tappamisen jälkeen jyväskyläläiset siirtyivät 2-0 johtoon.

Mutta sen jälkeen alkoi KrP:n nousu. Toinen erä oli loistavaa pallon ja pelin hallintaa. Kahteen kenttää siirtyminen tiivisti rivejä ja peli tasoittui tilanteeseen 2-2. Mutta taas erän viime sekunneilla DUX onnistui ja takaa-ajoasemasta 2-3 lähdettiin kolmanteen erään. Toisesta erästä mm. SSBL:n -95- ikäluokkavalmentaja Ilja Pantzar totesi, että KrP:llä oli draivi päällä ja mahdollisuus tyylikkäästi hoitaa voitto kotiin. Niin hyvä oli esitys. Mutta näin ei kuitenkaan käynyt ja jos etsikkoaikaa ei hyödynnetä, vastustaja sen tekee. Vaikka tasoitus 3-3 syntyikin nopeasti, niin viimeisen erän 12 ja 14 peliminuuttien kohdilla DUX käänsi pelin voitokseen.

Kolmas peli oli KrP:lle harjoitusmatsi ilman panosta, mutta SC TOP:lle ratkaiseva. Sen oli hankittava voitto ja riittävä maaliero voittaakseen karsinnat. Näin myös tapahtui. KrP hävisi erän maalilla ja pari erää kahdella maalilla ja SC TOP jakaa SM-karsintoihin.

Erinomainen karsintaturnaus! KrP B voitti muutamia eriä ja hävisi muutaman enemmän. Paremmalla viimeistelyllä ja onnella lopputulos näyttäisi aivan toiselta. Niin lyhyt matka on tappioista voittoihin. Ja matka kohti joukkueen päätavoitetta jatkuu.