17.02.2014

Salibandyliigan runkosarja alkaa läheneen loppua, KrP:n osalta pelejä on jäljellä vielä kolme, joista kaksi kotona (Erä,SSV) ja yksi vieraissa (OLS). Tammi-helmikuu on sujunut Näätälauman osalta huomattavasti paremmin kuin syyskausi, mutta ikäväkyllä syksyn muutama kirvelevä tappio tarkoittaa, että pudotuspeleihin ei tänä keväänä ole asiaa ja karsintojen välttäminenkään ei ole enää pelkästään omissa käsissä. Viimeksi lauantaina KrP kävi Seinäjoella SPV:n vieraana, 47 minuutin kohdalla peli oli vielä tasan 4-4, mutta lopulta SPV meni menojaan, voittaen lukemin 9-4.

Maanantain vastustaja Tapanilan Erä on tällä hetkellä huikean tasaisen pudotuspeliviivan paremmalla puolella eikä varmasti halua sieltä pois pullahtaa. Vierailla on yksi todella tuttu pelaaja kotijoukkueelle, Maantiekiitäjän nopeudella liikkuvan Janne Salosen siirryttyä kahden KrP kauden jälkeen täksi kaudeksi Mosanmäelle. Muutenkin Erällä on paljon mielenkiintoisia nuoria pelaajia ja joukkueen tulevaisuus näyttää valoisalta.

KrP:n otteet ovat tosiaan parantuneet tuloksellisesti ja se tarkoittaa tietenkin myös yksilöiden nousua esille. Esimerkiksi Lukas Meister on parantanut valtavasti löydettyään oman roolinsa ja paikkansa joukkueessa Matti Koskelan pakkiparina. Viime aikoina myös Visa Rikala ja Ville Kangasmäki ovat päässeet tasaisesti maalitilastoihin. Lisäksi Henri Johansson on oikeastaan Happee ja SPV peliä lukuunottamatta tehnyt lähes viittä pistettä per peli.

Tervetuloa seuraamaan olympiakiekon välipäivänä huippusalibandya Raholaan!

Nokian KrP – Tapanilan Erä maanantaina 17.2.2014 kello 18.00 Rahola Areena