29.11.2010

  • Seppo Auvinen

Nokian KrP kohtasi lauantai-iltapäivänä Raholan Areenalla hallitsevan mestarin SSV:n, joka pelasi edellisenä iltana Joensuussa ottaen täydet pisteet Josbalta. SSV oli nyt kaikessa parempi ja otti voiton maalein 6-11 (1-1, 3-5, 2-5).

–Jos kaveri tekee 11 maalia, ei silloin oikein voi voittaa. Viisikkopelaamisessa puolustuksessa on meillä todellisia vaikeuksia, toteaa KrP:n päävalmentaja Mika Myllyniemi.

Ottelun ensimmäiset 10 minuuttia SSV vei peliä miten tahtoi, mutta kuitenkin KrP:lla oli paras maalipaikka. MM-kisoihin menevä maalivahti Henri Toivoniemen varusteista pallo lipui takatolpan ohi hiuksen hienosti.

SSV:n avausmaalin jälkeen joukkue otti pienen jäähyn, sitä kesti vain kaksi sekuntia, kun Veli-Matti Hynynen laukoi tasoituksen.

–Pojat halusivat avauserän jälkeen näyttää. Kaveri meni 1-3-johtoon, mutta pääsimme kuitenkin peliin hienosti mukaan.

Tuon jälkeen KrP otti aikalisän ja alivoimapelissä Sami Nyman sai suorittaa rangaistuslaukauksen ja pisti sen hienosti sisään.

–Tunsin kyllä Toivoniemen aikeet, joten sain harhautettua hänet hyvin. Eteenpäin on paljon menty. Meidän kentällisessä viisikkopelaaminen ei ole vielä aivan kohdallaan. Polveani edelleen kuntoututetaan, toteaa Nyman.

Ajassa 33.09 KrP:n Veli-Matti Hynynen teki todellisen emämunauksen ottamalla keskialueella vitosen jäähyn. Missä oli järki tällä hetkellä. Pitäisi tuollaisen kokeneen pelaajan miettiä mitä tekee. Mies pilasi oman joukkueen peliä.

KrP selvisi jäähystä vain yhdellä vastaiskulla ja oma joukkue teki alivoimalla tasoituksen tilanteeksi 4-4.

–Joukkue pääsi lopulta helpolla, mutta sitten nukuttiin loppu erästä ja SSV iski kaksi maalia ja toinen tuli kolme sekuntia ennen loppua.

Heti kolmannen erän alussa Joel Vataja syötti harhan omalla puolustusalueella ja tilanne hetkessä jo loppua enteillen 4-7.

Kun vielä ajassa 43.02 KrP:n Tomi Sarajärvi ohjasi pallon omaan maaliin, oli peli lopullisesti taputeltu.

–Nyt täytyy sanoa, että toistamiseen meidän pelissä oli unijukka pari tuomaroinnissa. Eivät he kuitenkaan peliä ratkaisseet. Me olimme vain huonompia kuin kaveri.

Kolmannen erän loppu oli vain näytöstä. Perjantainen Joensuun reissu ei ollut rasittanut hallitsevaa mestaria. Joukkueesta kuusi pelaajaa lähtee ensi lauantaina alkaviin Suomen MM-kisoihin. Tero Tiitu teki tehot 4+1, Juho Järvinen teki ottelun avaus- sekä päätösmaalin tehoin 2+1, Henri Forsten 2+4, Timo Toivonen 0+3. Lisäksi MM-kisoihin menevät Mikael Järvi ja maalivahti Henri Toivoniemi. KrP:n ainoa MM-peluri on Henri Johansson.

–Me ainakin voimme treenata viisikkopelaamista hyvin kolme viikkoa, kun vain yksi pelaaja on Helsingissä.

KrP:sta Sami Nyman latoi kolme maalia ja syötti yhden. Henri Johansson laukoi yhden maalin ja epäonnistui kerran rankkarissa.