21.11.2008

Tampereella lätkän jumbofinaalin aikaan Areenalla väännettiin sählyn pääsarjaa. Vatsatauti oli kammennut yhdeksän KrP-miestä laverille ja kahdella ketjulla päästiin peliin. Porilla taisi olla kaikki paikalla.

Otteluraportti kirjoitetaan tällä kertaa erilaisesta näkökulmasta. Paljon tapetilla ollut tuomaritoiminta saakoon tässä kaipaamaansa mediajulkisuutta osakseen.
Pelissä raitapaidan pukivat vuoden erotuomaripariksikin aikoinaan valittu Tommi Järventausta ja Miikka Myllykangas. Ennen alkuvihellystä molemmat kävivät kättelemässä maalivahdit ja peli startattiin Myllykankaan pillistä.
Ensimmäinen maalivihellys kuultiin aikaan 6.45 valkoisten nro 40:n osuttua ruuhkasta. Samaa vihellystyyliä käytettiin myös ajassa 17.58 kun linnunpesätukkainen pelaaja osui mustan maalivahdin torjumasta reboundista. Jäähyn merkkinä oleva pitkä sekä terävä piippaus räjähti Järventaustan pillistä hieman ennen erätaukoa; mustan pelaajan jalka tarrautui kiinni valkoisen pelaajan tukijalkaan kaataen tämän kentän pintaan. Seuranneesta ylivoimasta tuomarien huomion kiinnitti pelin päälle soimaan jäänyt taustamusiikki. Pienen huomautuksen jälkeen kuuluttaja-DJ Järvi sai äänentoiston stopille. Ei muita pöytäkirjamerkinnän aiheuttavia piippauksia ensimmäisessä erässä, joka oli tuomareille helppo.
Toisen erän merkinnät alkoivat maalista aikaan 22.09. Myllykangas maalin takana otti terävät maalille ja osoitti keskialueelle kun musta #21 kuittasi tehomerkinnän ja pallon kirjahyllyyn.
Lisää asiaa toimitsijapöydälle maalien muodossa tuli 23.35 valkoisen 28 osuman takia. Maalin jälkeen Järventausta näytti protestoiville porilaisille mailan osumakohdan, joka aivan oikein oli polven alla. Erän kolme viimeistä maalia tuli Myllykankaan päähän; 34.42 valkea 5 osui keskeltä, 38.05 kotijoukkueen 40 lämmäsi one-timerista ja ennen siirtymistä tuomarikoppiin vielä aikaan 39.30 mustapaitainen 41 härppi maalin edestä kavennuksen. Ja oikein pitkittääkseen erän kestoa kotijoukkueen kapteeni kuittasi itselleen 2 min jäähyn mailarikkeestä sekunti ennen summeria.
Päätöserä alkoi myös maalisarakkeen täytöllä. Ylivoimalla pelannut musta päästi vastapuolen miehen läpi ja nro 40 viimeisteli illan kolmannen. Tämä oli ottelun kulminaatiopiste ja Porin painostuksesta huolimatta suurin osa maaleista hakattiin mustien verkkoon. Molemmat tuomarit saivat vuorotellen näyttää maalin hyväksymistä viivalta ja kipittää toimitsijapöydälle ilmoittelemaan tekijän ja syöttäjän numeroita. Koventunut pelitaso edellytti puheohjauksen lisäämistä pelaajien rauhoittelemiseksi, eikä 2 min jäähyjä isompia tarvinnut antaa. Morjens- kortista puhumattakaan.
Areenan summeri pärähti loppuluvuissa 11-4. Pelin jälkeisessä keskustelussa KrP-valmentaja Ahlstedt lupasi, ettei tule perimään osaa tuomaripalkkiosta takaisin.
Yleisön kulmasta pelin helppousaste menee helpon ja vaikean välimaastoon. Tapahtumaköyhän ensimmäisen erän jälkeen pelin tempo nousi ja tilanteita syntyi. Pelin linja oli hyvin liigakelpoinen. Puhtaasti sai vääntää olkapääkontaktein ja selänpuolelle tulleet niitit karsittiin veke. Liikkuminen oli sulavaa ja puolenvaihdot suoritettiin niin, että yleisö niitä tuskin huomasi. Pakolliset mussutukset kotijoukkueen tiettyjen pelaajien suusta nyt aina tulevat, mutta muuten tuomarit onnistuivat myymään tuomiot helpolla.

Pöytäkirja