28.11.2017

Nokian KrP:n liigakausi on sujunut sekä pelillisesti että otteluiden viihdearvon puolesta historiallisen hyvin. Loka- ja marraskuun pelit menivät ilman ainoatakaan varsinaisen peliajan tappiota, sarjassa ollaan tukevasti toisella sijalla, maaleja on tehty Classicin jälkeen toiseksi eniten ja pisteitä on kertynyt ennätyksellisesti yli 1,5 pisteen ottelukeskiarvoilla. Valmentajille pelit eivät ole olleet yhtä viihdyttäviä, kun omissakin on kolissut liigassa kolmanneksi eniten, mutta pääasia on tuntunut kentällä olevan, että tehdään itse enemmän kuin vastustajat niin hyvä tulee.

Perjantaina KrP:n virettä ottelu-ruuhkan keskellä tulee mittaamaan perinteisesti vaikea TPS. Turkulaisten otteet eivät ole olleet aivan odotusten mukaisia, joten KrP:llä on hyvällä omalla pelillä mahdollisuus jatkaa pistekeskiarvon nostamista. KrP:n laaja pelaajamateriaali ja kova sisäinen kilpailu mahdollistavat pelaajien kierrättämisen, joten uusia ratkaisupelaajia on jonossa odottamassa mahdollisuutta näyttö-paikkoihin. SPV-pelissä kovasta, mutta melko puhtaasta taklauksesta pelirangaistuksen saaneen Valtteri Viitakosken tuuraajaksi on siis tulijoita.

Pelin suolana on seurata, jatkuuko KrP:n pisterohmun Henri Johanssonin huima vire. SPV-pelissä Johansson teki tehot 2+3 ja nousi yksin sekä kaikkien aikojen pistepörssin kärkeen että myös tämän kauden piste- että maalipörssin johtoon. SB Welhot-pelissä Johansson teki salibandyliigan nopeimmassa ajassa neljä maalia ja hän pitää myös nopeusennätyksiä tehdyissä viidessä, kuudessa, seitsemässä, kahdeksassa ja yhdeksässä maalissa. Tervetuloa seuraamaan, korjaileeko Johansson myös Tepsiä vastaan ennätyksiä. Pelin jälkeen ”Henkka” jakaa junioreille vielä nimikirjoituksiakin.