24.10.2025
Viimeaikoina nousujohteisessa vireessä ollut Nokian KrP:n Näätälauma saa vieraakseen huomenna, lauantaina 25.10.2025 Turun Palloseuran ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Ottelu on samalla Kouvolan Lakritsi SuomenCupin tuplapanosottelu, ja voittaja siis jatkaa Cup-taivaltaan liigapisteiden lunastamisen lisäksi.
Näätälauma on kivunnut sarjataulukossa jo neljänneksi, kun joukkue on pelannut yhdeksän ottelua. Viikontakaisessa ErVi-ottelussa KrP:n peli-ilme, ja etenkin puolustusasenne oli lupauksia herättävällä tasolla, ja tiistaisessa Pirkanmaan Derbyssä sama linja jatkui, kun joukkue tasoitti taiston Pirkanmaan herruudesta lukemiin 1-1 voittaen Classicin Lempäälässä lukemin 4-3. Jos koko kauden otannalla tähän saakka mietitään, on ylivoima ollut totutun tehokasta 75% onnistumisin. Alivoima puolestaan alkukaudesta oli hieman takeltelevalla tasolla, mutta tämänkin osalta Näädät ovat viimeotteluissa parantaneet otteitaan. Pistepörssissä KrP:stä tutut nimet ovat kärkikahinoissa, kun Juuso Ahola on pörssin kärjessä 21 pisteellä, Luukas Hyvärinen kolmantena 20 pisteellä ja Joona Rantala kuudentena 18 pisteellään. Pakkien pistepörssissä Nico Jonaeson on tuttuun tapaan piikkipaikalla piste per peli keskiarvolla.
Lauantain vastustajajoukkue TPS:n kausi on lähtenyt yskien käyntiin, ja joukkueessa on kesästä alkaen puhaltaneet uudet tuulet. Turkulaiset löytyvät runkosarjan sijalta 9., joskin pelejä heillä on pelattuna vasta kuusi, ja näissä otteluissa pisteitä on kertynyt viisi. Otteluiden loppulukemat ovat olleet kuitenkin hyvin ominaisia TPS:lle, eli vähämaalisia korkeintaan muutaman maalin erolla päättyneitä taistoja.
Lauantain ottelussa mielenkiintoa herättää erityisesti se, minkälaisella pelisuunnitelmalla nuorentunut, uuden päävalmentaja Jere Jokisen alaisuudessa pelaava joukkue lähtee Nokialle vierailemaan. Aikaisempina kausina Turkulaiset ovat identifioituneet vahvasti väkevään puolustukseen sekä pallonhallintaan, mutta alkukaudella on ollut viitteitä myös aiempaa räväkämmästä hyökkäyspelaamisesta. Kokoonpanollisesti joukkue on myös mielenkiintoinen, sillä käytännössä koko kokoonpano on runkopelaajien osalta mennyt uusiksi isosti. Aikaisemmilta kausilta tuttuja nimiä ovat maalinnälkäinen isoa vastuuta nauttiva Alex Eklund, monipuolinen kokenut puolustaja Joonas Koskinen, sekä useamman vuoden ajan liigan parhaana kakkosvahtina pidetty Olli Kuisma, joka on veräjänvartijana toki ollut aina myös ykkösvahdin mitat täyttävä vaihtoehto. Kesän siirroista mainittavimpina tulijoina voidaan nostaa naapuriseura FBC:stä kotiseuraansa palannut Eero Jalo, niinikää naapurista siirtynyt Verneri Tuononen, sekä muutama kausi sitten hyviä otteita Steelersissä esittänyt Valtteri Molkka. Aiemmilla kausilla hieman vähemmälle peliajalle jäänyt Jasper Juuti on myös potentiaalinen pelaaja Turkulaisten riveissä nousemaan isompaan rooliiin, kuten myös tuore TPS-kapteeni, 2006 syntynyt seuran oma kasvatti Oskari Viitikka, jolla käynnissä on vasta uran toinen liigakausi.
KrP:n kapteenistoon kuuluvan Valtteri Viitakosken mukaan Näädät aikovat olla TPS:lle tyly isäntä lauantaina.
”Halloween -teeman mukaisesti ollaan tylyjä huomenna. Otetaan pallo meille, laitetaan peli virtaamaan, voitetaan kaksinkamppailuja ja tarvittaessa jäädytetään peliä pallollisena. Ei anneta yhtään siimaa kaverille huomenna. Eiköhän näillä jätetä kolme pistettä Nokialle”
Huominen ottelu on Pinkki Halloween -teemaottelu, jossa teemana on Halloweenin lisäksi RoosaNauha -kampanja. Viitakoskella onkin myös yleisölle terveiset huomiselle.
”Sankoin joukoin teemaotteluun väkeä. Kaikkeen muuhun saa pukeutua, mutta ei mielellään Tepsipaitoihin”.
Ottelu alkaa Nokian AGCO-Power Arenalla klo 17.00 alkaen. Ovet avataan tunti ennen ottelua. Tervetuloa!









