05.02.2013

Nokian KrP kohtaa Salibandyliigassa seuraavaksi paikalliskamppailussa Tampereen Classicin, yhden liigan mestarisuosikeista ja kärkiseuroista. KrP lähtee otteluun neljän ottelun tappioputkessa sarjasijoituksen olessa 11. Vastustaja löytyy ennen ottelua sarjataulukosta sijalta toiselta sijalta.
Vierasjoukkue Classic metsästää jällen kerran seurahistorian ensimmäistä mestaruuttaan. Sarjakakkosella on tapana hankkia joka vuosi uusia nimimiehiä, kun edellisellä kaudella on jälleen tullut pettymys. Kuitenkin useita vuosia joukkueen ja koko liigan kärkipelaajia on ollut hyökkääjä Lassi Vänttinen joka on jälleen pistepörssissä toisena. Kovalla hyökkäysmateriaalilla varustettu Classic tekee paljon maaleja, mutta päästää yhtälailla myös. Esimerkiksi näiden joukkueiden kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Classic voitti Tampereella 13-10.
Nokian KrP on nyt kuusi pistettä pudotuspelipaikasta, kun kautta on jäljellä kuusi ottelua. Pudotuspelipaikka on siis tiukassa, muttei vielä karannut. KrP:n pitäisi nyt kovasta vastustajasta huolimatta pystyä katkaisemaan neljän ottelun tappioputkensa, jonka aikana KrP on hävinnyt Loviisalle, Oilersille, SSV:lle ja Happeelle. KrP on aiemminkin todistanut pystyvänsä haastamaan sarjassa kenet vain, kunhan vain pelaavat kunnon salibandya täydet minuutit. Helpoilla virheillä ei tässä sarjassa voita juuri ketään, varsinkaan Classicia.
Seuraa heitä:
Osmo Reentilä, KrP
– Pelin aikana monessa mukana oleva taisteleva hyökkääjä on saanut viime peleissä maaleja aikaiseksi.
Jan Jelinek, KrP
– Tshekkipuolustaja tekee paluuta kokoonpanoon.
Jani Rajala, KrP
– Kauden aikana vähiten suurempaa vastuuta saava hyökkääjä teki viimeksi Happeeta vastaan hattutempun.
Sami Johansson, Classic
– Nuori maalintekijä on tehnyt kovaa jälkeä saatuaan suurta vastuuta liigaringissä.
Asser Jääskeläinen, Classic
– Classicin ykköspuolustaja laukoo kovaa ja paljon, mutta on ajoittain ongelmissa omassa päässä.
Nokian KrP – Classic torstaina 7. helmikuuta Rahola Areenalla. Ottelu alkaa kello 18:30.