16.11.2015

Ensimmäinen tuplaviikonloppu tällä kaudella saatiin nauttia ilman bussireissua, vastaan asettuivat Grifk ja Fosu.

Lauantain pelistä osattiin odottaa todella vauhdikasta vääntöä. Näissä peleissä pitää vain onnistua todella hyvin, että voitto on mahdollinen.
Jo toisessa vaihdossa Grifk menee johtoon, pienen merkkausvirheen johdosta. Tämän jälkeen ensimmäinen erä on todella tasaista, molemmilla oli paikkansa maaliin. Maalivahdit Viteli ja Sipilä ottavat kaiken kiinni. Erän lopulla Grifk rankaisee uudestaan hieman onnekkaasti ja näin ensimmäiselle erätauolle lukemissa 0-2.
Toinen erä jatkuu siitä mihin 1.erä jäi. Vuorotellen pitkiä hyökkäyksiä, vaarallisia tilanteita jatkuvasti molempien päässä. Ajassa 24:45 Eero Rötsä kaventaa lukemat 1-2 viisikon keskeltä upealla laukauksella, ja luo uskoa omaan tekemiseen! Mutta päin vastoin, Grifk aloitti sellasen hullun myllyn että alta pois. 12 minuuttia ja 6 takaiskua omaan päähän ja game over. Grifk hajotti KrP viisikot hyökkäys toisensa jälkeen upeasti ja heidän laukaisutaidoilla pallo löytyi verkon perukoilta. Erätauolle lukemissa 1-8.
Kolmanteen erään painotettiin vain ehjää tekemistä, jotta saadaan hyvää pohjaa seuraavan päivän peliin. Kolmas erä päättyi meidän 3-2 erävoittoon Eemeli Rönkön rebound-maalilla, Mikael Hakalan rynnomalla maalilla sekä Kristian Kaleniuksen upealla laukauksella vielä viimeisellä minuutilla.
Grifk oli kokonaisuutena todella paljon näätiä edellä. He voittivat 1vs1-taistelut niin puolustus- kuin hyökkäysalueella todella useasti. Grifkin Nemo Sipilä oli myös maalilla todella hyvä, 29/33 + yksi rankkaritorjunta, on salibandyssä todella unelmapeli.

Eemeli Rönkkö 1+0
Eero Rötsä 1+0
Kristian Kalenius 1+0
Mikael Hakala 1+0
Elias Siira 0+1
Lauri Tynkkynen 0+1
Juhani Koivisto 0+1
Teemu Viteli 9/15 34:58
Aleksi Koivisto 5/9 25:02

Pelin näädät:
3 näätää: Elias Siira
2 näätää: Tuomas Santala
1 näätä: Sami Savolainen

Viikonlopun toiseen otteluun vastaan asettui Fosu, jota ei oltu kohdattu eli kahteen vuoteen, joten joukkueesta ei paljon tietoa ollut.
Peli oli todella tasainen koko avauserän ajan. Miko Suominen avasi maalihanat 12 minuutilla Elias Siiran esityöstä, mutta Fosu kuittasi heti seuraavassa vaihdossa. Erän lopulla sama kaksikko iski toistamiseen, nyt toisin päin. Elias maalintekijänä ja Miko syöttäjänä.
Toisessa erässä KrP meni jo 3-1 johtoon kaksikko Suominen-Siira toimesta, mutta jälleen kerran, maalinjälkeinen vaihto ja omissa soi. KrP:lle tuomittiin vähintäänkin mielenkiintoinen jäähy, jonka aikana kaveri tasoihin. Kakkoskenttä kuitenkin karvaa upeasti pallon pois, Lauri Tynkkynen passaa Eero Rötsälle jonka kantti sivaltaa KrP:n 4-3 johtoon. Erätauolle mentäessä Fosu on kuitenkin tasoittanut pelin, jälleen huolimattomuutta omassa päädyssä. Erätauolle lukemissa 4-4.
Fosu meni kolmannessa erässä ensimmäistä kertaa johtoon erän puolessa välissä. Eikä aikaakaan kun ylivoimalla Fosu tuplaa jo johtonsa. Joukkueen kapteeni valaa vaihtopenkillä uskoa omaan tekemiseen ja Samihan johtaa esimerkillä. Heti seuraavassa vaihdossa Miko passaa ja Sami viimeistelee Krpn maalin päähän. 4 minuuttia aikaa, joka lähes koko aika pallo Fosun päädyssä. Puolen tusinaa hyvää paikkaa iskeä tasoitus, mutta ei tänään. Fosu ryöstää pisteet Raholasta lukemin 5-6. Kokonaisuutena peli oli hyvää Näädiltä, ja oltaisiin jopa ansaittu voitto. Tämän tasoisessa SM-sarjassa kuitenkin marginaalit ovat pieniä. Pieni huolimattomuus niin viimeistelyssä kuten myös puolustuspäässä kostautuivat. 2 ylivoimamaalia sekä kaksi maalia sisäänlyönneistä/vapaalyönneistä kostautuivat. Tästä SM-sarja jatkuu ensi sunnuntaina iltapelillä Leaf Areenalla, jolloin vastaan asettuu hallitseva Suomen mestari TPS.

Miko Suominen 2+2
Elias Siira 1+2
Sami Savolainen 1+0
Eero Rötsä 1+0
Lauri Tynkkynen 0+1

3 näätää: Eemeli Rönkkö
2 näätää: Jere Mattila
1 näätä: Miko Suominen