10.10.2011

WFT – Nokian KrP B 1 – 3 (1-1, 0-0, 0-2)

Lauantaina 8.10. pelattuun KrP:n ja Valkeakosken WFT:n toiseen kohtaamiseen WFT tuli hyvällä liikkeellä. KrP:n lataus oli sen sijaan osin jäänyt pukukoppiin. Kumpikin joukkue avasi tilastomerkinnät jäähyillä, mutta niiden aikana maaleja ei syntynyt. Ajassa 13.08 KrP:n puolustuksen pyyhkiessä unihiekkaa silmistään WFT siirtyi 0-1 johtoon. Tasoitus syntyi erän viime minuuteilla. Toinen erä oli nuhjaamista puolin ja toisin, eikä minkäänlaisia pöytäkirjamerkintöjä saatu aikaiseksi.

Pelin ratkaisu jäi siis kolmanteen erään. Kuten niin usein, lopulta pelit ratkaistaan erikoistilanteista. WFT otti kolme jäähyä ja KrP rankaisi kahdesta. Vieläpä samalla tavalla; maalia kohti suuntautunut veto ohjattiin lähietäisyydeltä verkon perille. Lopputulos KrP:lle 3-1 ja pelillisesti vaatimaton aamun avaus oli suoritettu.

Steelers –Nokian KrP B 1 – 1 (0-1, 0-0, 1-0)

Toiseen peliin vastaan saatiin lohkon ehdoton ennakkosuosikki Steelers. Pelistä muodostuikin odotusten mukaisesti tämän alkusarjan toistaiseksi tasokkain, vauhdikkain ja jännittävin. Reilun neljän minuutin kohdalla Steelers sai jäähyn väärästä vaihdosta ja KrP rankaisi. Topi Ruokostenpohja malttoi syöttää ja Oskari Hakkarainen viimeisteli näyttävän maalin. Erän viimeisellä minuutilla KrP puolestaan joutui vajaalle, mutta kesti.

Toinen erä oli vauhdikasta peliä ja tilanteita riitti molemmilla maaleilla. Ensin KrP tappoi loput siirtyneestä jäähystä ja vielä kohta sen perään toisenkin kaksi minuuttisen. Steelers myllytti, mutta KrP kesti. Vuorovedoilla edeten erän lopussa jäähypenkkiä kulutti hämeenlinnalaispelaaja, mutta KrP:n hyvistä tilanteista huolimatta 1-0 oli edelleen tulostaululla viimeiseen erään lähdettäessä.

Kolmanteen erään pelin tempo nousi entisestään. Molempien joukkueiden valmennuksella oli käytössään laaja, juoksuvoimainen rosteri. Läheltä piti tilanteita syntyi liukuhihnalta ja katsomossa kannustus nousi ajoittain falsettiin. Ajassa 8.45 KrP otti turhan hyökkäyspään jäähyn ja 10.48 Steelers rankaisi. Loppuerä taisteltiin tasaisesti ja pelin kulkua hyvin kuvaten pisteet jaettiin tuloksella 1-1. Ottelu oli nopeatempoinen, tasainen ja viihdyttävä, joukkueet samantyyppisiä, maalivahdit erinomaisia ja tuomarointi tarkkaa.

Tasaisen alkusarjan kolmen ensimmäisen joukkueen järjestys ratkaistaan 16.10. Hämeenlinnassa.