09.10.2011

Päivän ensimmäisessä pelissä vastaan asteli RoPo. KrP sai loistavan alun ottelulle, kun Jare Koskela laukoi pallon verkon perukoille Niko Nurmisen syötöstä kolmen minuutin pelin jälkeen. RoPo osoitti vaarallisuutensa ylivoimalla, ja pisti pelin tasoihin. Kolmoseen nostettu Volter Vesalaisen tarkka kääntölaukaus vei KrP:n johtoon 8 minuutin pelin jälkeen Elmeri Salon syötöstä. RoPo painoi pelin tasoihin minuuttia myöhemmin KrP puolustuksen nukkuessa. Toinen erä alkoikin täysin vastustajan komennossa Ropon mentyä johtoon, kun erää oli pelattu kolme minuuttia. Energisesti pelannut kakkoskenttä sai työllensä kiitosta ajassa 25.48, kun Justus Järventaus sai pistää pallon tyhjään reppuun Jonny Holmqvistin loistavan esityön jälkeen. Kolmas erä mentiinkin täysin käsikynkkää ensin RoPon mennessä 4-3 johtoon, ja hetkeä myöhemmin uudella paikallaan pirteästi sentteriä pelannut Holmqvist laukoi pelin 4-4 Olli Rastaan syötöstä. KrP antoi lopussa vastustajalle ratkaisun mahdollisuuksia ottamalla typeriä jäähyjä, ja Ropo painoi ylivoimalla lukemat 4-5 iskien hetkeä myöhemmin lopulliset lukemat 4-6 ylivoimalla.

Päivän toisessa ottelussa KrP sai vastustajakseen lohkon ennakkosuosikin SC TOPin. KrP nukkui ottelun ensimmäisestä erästä täysin ensimmäiset 8 minuuttia ja siinä ajassa SC TOP oli jo viimeistellyt vaivattomasti kaksi maalia. KrP heräsi otteluun, kun Jussi Mustalahti kavensi ylivoimalla Teemu Kullaksen syötöstä. Juuri ennen ensimmäisen erän päättymistä SC TOP laukoi 1-3 maalin. Valmentajien ohjeiden ja herättelyn ansiosta toiseen erään astelikin aivan erilainen KrP, jonka päättäväisyys ja tahto palkittiin. Kun toista erää oli pelattu 3 minuuttia, Mikke Nurmisen kaukolaukaus painui yläkulmaan ja kavensi pelin 2-3een. 49 sekuntia myöhemmin Jonny Holmqvist laukoi tasoihin pelin Santeri Ahon syötöstä. KrP sai loistoalun kolmanteen erään, kun Henri Mattila laukoi jo lukemiksi 4-3 Teemu Kullaksen syötöstä. KrP:n vire hyytyi ottelun loppua kohden, ja TOP löi ensiksi ajassa 35.35 pelin tasoihin, ja neljä minuuttia myöhemmin siirtyi johtoon. Loppulukemat 4-6 TOP viimeisteli ajassa 42.36 murtaen KrP:n selkärangan lopullisesti.