02.10.2009

Naiset aloittavat kauden lauantaina

Nokian KrP:n naiset aloittavat 1-divisioona kautensa lauantaina 3.10
vierasottelulla Seinäjoen Peliveljiä vastaan.

Joukkue lähtee uuteen kauteen uusien tuulien saattelemana,
pelaajistossa on ollut vaihtuvuutta ja valmennus on uusiutunut.
Joukkueen runko pysyi edelliskaudelta kasassa, mutta uusia pelaajia on
tullut jokaiselle pelipaikalle. Paula Kainu toi mukanaan
liigakokemusta KooVee:n riveistä. Tiina Kallio, Kirsi Koponen ja
Henna-Maija Turunen siirtyivät Tampereen Gunnersta
edustamaan KrP:tä. Henriikka Peni ja Emma Kivimäki tulivat välivuoden
jälkeen myöskin vahvistamaan KrP:n rivejä.

Naiset kävivät syyskuun puolessa välissä tarkistamassaan kuntoaan
Suomen Cupin toisella kierroksella. Saarijärveltä
tuomisena oli lohkon kakkossija ja jatkopaikka kolmannelle
kierrokselle. Cupin kolmannella kierroksella KrP saa
vastaansa Tikkurilan Tiikerit.

Sarja-avauksessa Seinäjoella SPV saa ennakkosuosikin paineet
niskaansa. Kauden alussa joukkueiden välisen harjoitusottelun SPV
voitti lukemin 7-2. Viime kauden lohkovoittaja on saanut vahvistusta
ja leveyttä pelaajarintamalleen ja on yksi länsilohkon
ehdottomista ennakkosuosikeista.

KrP:ssä edelliskauden liigakarsinnat on unohdettu ja tähtäin on
tulevassa kaudessa. Pelaajistossa ja valmennuksessa tapahtuneiden
muutosten takia joukkueen peli ei ole ollut harjoituspeleissä
valmista, mutta parempaan on kokoajan menty. Seinäjoelle
joukkue lähteekin haastamaan isäntäjoukkuetta revanssi mielessä.

Ensimmäinen kotiottelu pelataan viikon päästä lauantaina tutussa
Nokian laatikossa, jolloin lähdetään kaatamaan Karhuja Porista –
tervetuloa kannustamaan!