27.04.2016
Nokian KrP:n edustusjoukkueen valmennus on kasassa tulevalle kaudelle. Päävalmentajana jatkavan Heikki Luukkosen tiimiin uusina niminä tulevat Kooveesta siirtyvä Jouni Kulmala sekä fysiikkavalmentaksi Markku Köykkä. Viime kauden valmentajista tiimissä mukana jatkaa edelleen kaksi vuotta mukana ollut Jaakko Inha. Viime kaudelle mukaan tullut Pekka Hursti siirtyy takaisin juniorivalmennukseen opiskelukiireidensä takia ja tuleekin olemaan tärkeä linkki edustusjoukkueen ja akatemian välissä.
Jouni Kulmala on toiminut aikaisemminkin yhden kauden ajan Näätien valmennuksessa Jani Bladin apurina. Viimeiset kolme kautta Kulmala on ollut Kooveen edustusjoukkueessa Hannu Santasen apuvalmentajana. Kulmala toimii myös valmentajana Tyttöjen U-19 maajoukkueessa, joka valmistautuu parhaillaan toukokuussa pelattaviin MM-kisoihin. Kulmalalla on myös pitkä juniorivalmennustausta Classicista, muunmuassa 93-ikäluokan kanssa.
Markku Köykkä on hankkinut kannuksensa pääosin yleisurheilun puolelta, toimittuaan muunmuassa SUL:n lajivalmentajana kolmiloikassa päävalmentajana. 20-vuoden valmennuskokemuksen omaavan Köykän valmennettavat ovat saavuttaneet yleisurheilussa 22-Suomenmestaruutta ja useita Pohjoismaiden mestaruuksia. Köykkä toimii Kuortaneen Urheiluopistolla tuntivalmentajana. Köykältä löytyy myös lajituntemusta, sillä hän on toiminut 2-kautta Kooveen A- ja B-junioreiden fysiikkavalmentajana sekä on tehnyt usealle Nuorten maajoukkuetason urheilijalle niin salibandyssa kuin jalkapallossa henkilökohtaisia harjoitusohjelmia.
Päävalmentajana jatkava Heikki Luukkonen on todella tyytyväinen ja innostunut uudesta tiimistään. — Todella hienoa saada mukaan kokeneita, mutta ennenkaikkea intohimoisia valmentajia, jotka haluavat kehittää pelaajia niin urheilujoina kuin salibandypelaajina. Tänä keväänä on niin pelaaja- kuin valmennusrintamalla ollut huomattavasti enemmän kiinnostusta kuin aiemmin, joten olemme varmasti tehneet jotain oikein viime kausina; Luukkonen päättää.