10.10.2015
Huomenna sunnuntaina Salibandyliigan Nokian KrP saa vieraita itärajalta, kun Lappeenrannan NST tulee koettamaan onneaan Raholaan klo 17 alkavassa ottelussa.
Edellisessä kotiottelussaan maanantaina Nokian KrP näytti, että hyvällä suorituksella joukkue pystyy haastamaan kenet tahansa, kun joukkue kiusasi mestarisuosikki Tampereen Classicia taipuen vasta tiukan taistelun jälkeen lukemin 4-5. Maanantaisessa ottelussa KrP:n maalivahti Santtu Pohjonen jatkoi hyviä otteita antaen kotijoukkueelle mahdollisuuden voittoon. KrP ei taistelusta huolimatta saanut palkintoa kun Classicin huippuyksilöt Eemeli Salinin johdolla käänsivät ottelun voitokseen viimeisessä erässä.
Kotijoukkue mielii varmasti palata voittojen tielle sunnuntaina, kun vastaan tulee sarjataulukossa pykälän edellä tasapisteissä oleva Lappeenrannan NST. Tuleva vastustaja NST otti vastikään avausvoittonsa kotiottelussa Tampereen Kooveen kustannuksella lukemin 12-8. Perinteisesti tiiviiseen puolustukseen ja fyysisyyteen pelinsä perustanut NST on ennakkoa kirjoittaessa kahdessa edellisessä ottelussa järjestänyt maalintekotalkoot, kahden edellisen ottelun maalisuhteen ollessa 20-21. Sunnuntain otteluun NST tulee oletettavasti väsyneempänä kuin kotijoukkue KrP, sillä NST pelaa lauantaina Raumalla SalBaa vastaan ja matkakilometrejä viikonlopulle tulee reilusti.
Joukkueet kohtasivat kauden alla kenraaliharjoitusottelussa, ja silloin KrP voitti 8-3 vakuuttavan esityksen jälkeen. Tule kannustamaan näätälaumaa sunnuntaina Raholaan jälleen parhaimpaansa!