12.10.2014

Nokian KrP:n edustus nappasi kauden avausvoittonsa lauantai-illan ottelussa OLS:ia vastaan lukemin 9 – 7. Peli eteni vuoristoratamaisesti alusta alkaen ja vielä kaksi ja puoli minuuttia ennen pelin loppua tilanne oli 7 – 7. Tällä kertaa Näädät eivät kuitenkaan päästäneet vastustajaa ohi, vaan pisteet jäivät Raholaan Rene Anderssonin kahdella viime hetken maalilla.

Kotijoukkue vei ensimmäistä erää selvästi lukemin 5 – 2, ja olisi voinut paremmalla viimeistelyllä takoa suuremmankin taukojohdon. Erän hahmo oli kolmesti osunut Antti Naskali. OLS onnistui erässä ohittamaan liigadebyyttinsä KrP:n maalilla pelanneen Santtu Pohjosen kahdesti.

Toisessa erässä Näätien ote kirposi ja OLS otti kuskin paikan haltuunsa. Kotijoukkue osui erässä kerran ja vieraat kahdesti. KrP:n peli ei rullannut koko erän aikana ensimmäisen 20-minuuttisen tapaan. Toiselle erätauolle mentiin kotijoukkueen 6 – 4 johdossa.

Kolmannen erän ensimmäiset kymmenen minuuttia eivät näytä Näätien kannalta yhtään paremmalta. OLS tulee tasoihin ajassa 48:20. Ajassa 50:00 Tommi Merto vei Näädät 7 – 6 johtoon, ja tämän jälkeen kotijoukkueella oli useita huippupaikkoja siirtyä kahden maalin johtoon. Kun nämä paikat jätetään käyttämättä, OLS tuleekin tasoihin KrP:n vaihtovirheen avittamana. Ajassa 57:50 Andersson siirtää Näädät 8 – 7 johtoon Henri Johanssonin syötöstä. Tällä kertaa Näädät pelaavat viimeiset minuutit huolellisesti, ja ajassa 59:25 Andersson naulaa loppulukemat 9 – 7 voitokkaasti debytoineen Pohjosen syötöstä.

Ensimmäisen erän loistavasti pelannut kotijoukkue kadotti otteensa pelin edetessä, ja päästi oululaiset mukaan peliin. Viimeisellä kymmenellä minuutilla Näädät kuitenkin heräsivät jälleen pelaamaan, ja kahdesta edellisestä pelistä nähtyä otteen kirpoamista lopussa ei nähty. Viimeisissä peleissä liekeissä pelanneen Ossi Ojalan johtama kakkosketju oli jälleen vahvassa vireessä. OLS:ia vastaan Ojalan tehot 0+3, Kolkkasen 2+1. Myös Morics Krumins (1+1)vietti toista peräkkäistä kahden pisteen iltaa. Tärkeintä oli tietenkin avausvoiton ottaminen ja kaksi arvokasta sarjapistettä.

KrP:n pelit jatkuvat heti tiistaina, kun vieraaksi Raholaan saapuu mestarisuosikkeihin lukeutuva Esport Oilers.