13.03.2014

Nokian KrP:n ja SB Vaasan välistä liigakarsintasarjaa on pelattu kaksi ottelua, Näätälauma on voittanut näistä molemmat, joten liigapaikka kaudelle 2014-15 on KrP:lle katkolla torstaina 13.3.2014 kello 18.30 alkaen Rahola Areenassa.

SB Vaasa ei ole päästänyt KrP:tä todellakaan helpolla ja etenkin sunnuntainen vierasottelu Vaasassa oli varsinainen trilleri. Erilainen mattoalusta ja pitkä bussimatka jäykisti KrP:n pelin ensimmäiseen erään totaalisesti ja Vaasalla olisi paremmalla viimeistelyllä ollut mahdollisuus ottaa isompikin etumatka kuin 1-0 johtoasema. Näädät pääsivät toiseen erään peliin paremmin mukaan ja ratkaisi vierasvoiton 2 minuuttia ennen loppua todellisen soturin Osmo Reentilän osumalla lukemin 5-4. Ensimmäisen ottelun KrP voitti kotipelissään Raholassa lukemin 7-2, vahva toisen erän alku siivitti Näädät jo 5-1 johtolukemiin, joten loppuaika oli enemmän ja vähemmän pelailua.

Näätälauman puolustuspeli on tiivistynyt kauden tärkeimpään mahdolliseen aikaan ja tällähetkellä koko joukkue auttaa hyvin pelaavaa maalivahti Matti Tuomirantaa. KrP on viimeisimmässä kolmessa pelaamassaan ottelussa (OLS,SB Vaasax2) päästänyt yhteensä vain 8 maalia omiin, kun runkosarjassa oma verkko heilui peräti 201 kertaa, niin parannusta voi pitää merkittävänä. Miro Lehtinen on ollut karsintasarjan tehokkain pelaaja 2+3 tehoin. KrP:n osalta positiivista on myös koko kauden polvivamman takia sivussa olleen Jesse Vainion paluu pelikentille, Vainio pääsi jopa maalin makuun ensimmäisen pelin 3.erässä.

Karsintasarjan 3.ottelu Nokian KrP – SB Vaasa torstaina 13.3.2014 kello 18.30 Rahola Areena

Liput: 10€ aikuiset, 7€ opiskelijat, 5€ lapset, alle kouluikäiset ilmaiseksi. Seuran jäsenkortilla sekä VIP-kausikortilla ilmaiseksi.