02.04.2018
Nokian KrP on tehnyt 2-vuoden sopimukset oman juniorituotantonsa 99-syntyneen Toni Jaakkolan sekä 00-syntyneiden Tomas Estovirran, Jere Mattilan, Anton Rothin, Sebastian Saariniemen, Mikko Santasen, Sami Savolaisen ja Elias Siiran kanssa.
Kaikki pojat ovat jo tämän kauden aikana harjoitelleet edustusjoukkueen mukana ja osa on ollut täysipainoisesti joukkueen arjessa tämän kauden. Tämän kauden päätavoite oli nostaa A-juniorit SM-sarjaan ja siinä nämä pojat olivat pääarkkitehtejä. Ensi kaudella pojilla on luvassa miesten liigajoukkueen pelipaikoista tavoittelun lisäksi, siis myös historian ensimmäistä kertaa A-junioreiden SM-sarjapelejä.
Monipuolinen Toni Jaakkola vakiinnutti paikkansa liigassa jo oikeastaan kaksi kautta takaperin, mutta viime kauden kokonaan pilannut polven eturistisidevamma hidasti kehitystä jonkinverran luonnollisesti, tällä kaudella ”Köntsä” on raapinut itsensä jälleen liigajoukkueen kokoonpanoon. Jaakkolalla on tilillään 1 nuorten maaottelu sekä 36 liigaottelua, joissa on syntynyt tehot 3+2.
Puolustaja Tomas Estovirta on kehittynyt hurjasti tämän kauden aikana ja etenkin pallolliseen peliin on tullut paljon lisää pelirohkeutta. Tästä palkintona Tomas nostettiin kesken kauden edustuksen harjoitusrinkiin. B-junioreiden SM-sarjassa syntyi 21 otteluun tehot 9+8 sekä miesten 2.divarissa 11 ottelussa tehot 4+5.
Puolustaja Jere Mattila vakiinnutti paikkansa vakituisessa kokoonpanossa viime kaudella ja nyt on takana jo lähes kokonaiset kaksi kautta miesten liigapelejä sekä 6 nuorten maaottelua. Mattila on tällä kaudella pelannut lähes pelkästään liigaotteluita, mutta oli mukana nostamassa A-juniorit SM-sarjaan. Mattilan tehot 45 liigaottelussa ovat 6+3.
Hyökkääjä Anton Roth näytti syksyn harjoituspeleissä, että tällä kaudella tapahtuu läpimurto liigatasolla, onnistuttuaan maalinteossa muunmuassa sellaisia joukkueita vastaan kuin Storvreta IBK, Classic, yms.. Mutta ehkäpä ne toivat liikaakin odotuksia myös pelaajalla itselleen ja syksyllä ei tuntunut sarjapelien alkaessa onnistuvan maalinteko millään, eikä missään sarjassa. Kova työ harjoituksissa kuitenkin toi minuutteja liigassakin. Rothin sähäkkyys ja suunnanmuutosnopeus on jo nyt liigatasollekin kovaa luokkaa. Roth on tehnyt 34 liigaottelussa tehot 4+3. B-junioreissa syntyi tällä kaudella 10 ottelussa tehot 10+4 ja miesten 2.divisioonassa 7 ottelussa 5+4.
Maalivahti Sebastian Saariniemi on aloittanut salibandymaalivahtina vasta 3-kautta takaperin, mutta sitä ei kyllä oikein pysty todeksi uskomaan, sillä otteet olivat kokokauden niin A/B-junioreiden kuin miesten 2.divisioonapeleissä tasaisen varmoja. Saariniemi pääsi haistelemaan myös liigapelien vauhtia Antti Kortetmaan varamiehenä 7 ottelussa.
Puolustaja Mikko Santanen siirtyi täksi kaudeksi Ilveksestä Näätien B-junnujen riveihin ja vakiinnutti samantien paikkansa niin A- kuin B-junioreiden luottopakkina. Rightin miehenä Santaselle löytyi myös hyvä ylivoimarooli ja etenkin loppukaudella alkoi pisteitä tulemaan hyvään tahtiin. Santanen teki B-junioreiden SM-sarjassa 22 ottelussa tehot 17+11 ja miesten 2.divisioonassa 7 otteluun tehot 4+2.
Hyökkääjä Sami Savolainen on toista kauttaan vakituisesti miesten liigajoukkueen ringissä, mutta peliaika on vielä painottunut pitkälti junioreihin sekä miesten 2.divisioonaan. Koko uransa keskushyökkääjänä pelanneen Savolaisen pelipaikka on vaativin miesten liigatasolla, joten tähänastiset liigaminuutit ovatkin tulleet pääosin laiturina. Savolaisella on liigassa merkittynä 22 ottelua, joissa tehot 0+2. Tällä kaudella B-junioreissa syntyi 19 otteluun tehot 16+9 sekä miesten 2.divarissa 5 otteluun tehot 2+4.
Monipuolinen Elias Siira nousi syksyn hyvien harjoitus/harjoituspeli näyttöjensä ansiosta vakituisesti miesten liigarinkiin ja onkin saanut myös ensimmäiset liigaminuuttinsa tällä kaudella. Lisäksi kehitys huomattiin myös laajemmin, sillä helmikuussa Siira pelasi ensimmäisen nuorten maaottelunsa Ruotsia vastaan. Siira teki tällä kaudella 12 liigaottelussa tehot 0+2. B-junioreissa paljon puolustajana pelanneena 19 otteluun tehot 9+17 ja miesten 2.divisioonassa 5 otteluun tehot 1+3.
Näätien strategiana on antaa todellisia mahdollisuuksia omille junioreille ja tästä on myös hyviä näyttöjä viime kausilta. A-junioreiden SM-sarja sekä miesten 2.divioonapelit ovat hyviä pelejä erilaisissa kehitysvaiheissa oleville pelaajille, mikäli peliaika liigassa ei ole vielä vakituista.
Nokian KrP:n ja BC Nokian yhteinen hallihanke etenee taustalla suunnitelmallisesti hankesuunnitelman mukaisesti. Nokian kaupunki tekee parhaillaan kaavamuutosta Penttilänpuiston alueella ja tavoitteena on aloittaa modernin palloiluhallin rakentaminen Nokian keskustaan vuoden sisällä. Omiin junioreihin luottaminen ja panostaminen tukee vahvasti tätä halliprojektia, sillä KrP haluaa edustusjoukkueelle vahvasti nokialaisen identiteetin, kun joukkue aikanaan pääsee esiintymään nokialaisen kotiyleisön edessä omassa kotihallissa.
Nokian KrP:n pelaajakoordinaattori Mika Myllyniemi:
– Täytyy olla todella tyytyväinen, että kaikki pojat halusivat jatkaa Näädissä ja uskovat täysiä meidän omaan juttuumme, vaikka kiinnostusta tämän tasoisille pojille löytyi myös ulkopuolelta. Tämänkin sopimuspelaajarykelmän ulkopuolella on hyviä poikia, eikä heitä ole todellakaan unohdettu. A-junioreiden SM-sarjaan nousu antaa meille aivan uusia eväitä junioripuolelle ja 2.divisioonajoukkueesta tehdään huomattavasti urheilullisempi ja parempi kehityspaikka, mitä se vielä oli. Myös B- ja C-junioreiden tilanne näyttää hyvältä ja kiinnostusta on kaikkiaan junioripuolelle eritavalla kuin aikaisemmin.