11.12.2021

Nokian KrP:n pitkäaikaisen luottopuolustajan- ja kapteenin Matti ”Kossu” Koskelan paita nostetaan Raholan Näätäluolan kattoon 22.12.2021 pelattavassa Nokian KrP:n ja TPS:n välisessä F-liigan ottelussa.

Classicissa ja IC-Akatemiassa salibandyoppinsa saanut taitavana ja tehokkaana puolustajana muistettu Koskela siirtyi kaudella 2010-2011 Näätälauman riveihin kasvattiseurastaan Classicista. Heti kaudella 2011-2012 Koskela valittiin joukkueen kapteeniksi, ja tämän jälkeen Koskela toimikin kapteenina aina KrP:tä edustaessaan uransa loppuun saakka. Näätälaumassa otteluita kertyi runkosarjassa 225 (41+134=175) ja pudotuspeleissä 29 (8+12=20), ja kausi 2017-2018 huipentui Näätälauman historian ensimmäiseen miesten mitaliin, kun joukkue kaatoi Westend Indiansin kotiyleisönsä edessä. Parhaimmalla kaudellaan Koskela summasi yhteensä 34 pistettä (9+25).

Yhteensä Koskela pelasi liigassa 16 kautta edustaen KrP:n lisäksi Classicia. Yhteensä 367 ottelussa tehoja syntyi 66+163=229 runkosarjassa ja pudotuspeleissä 66 ottelussa 8+12. Classicin riveissä Koskela saavutti kaksi hopeaa ja yhden pronssimitalin. IC-Akatemian riveistä häneltä luotyy silloisten A-nuorten SM-kultaa ikäluokassa 85-86. Kaudella 2014-2015 Koskela piipahti myös Sveitsin NLA:ssa Kloten Bulach Jetsin riveissä.

Koskela on ensimmäinen pelaaja, jonka pelipaidan KrP jäädyttää. Näätälauma kiittää ”Kossua” pitkästä Näätien eteen tehdystä työstä, ja onnittelee pitkästä ja hienosta urasta!