21.02.2016
Kevät lähenee ja sarjatilanteet tiivistyvät. Näätien hieno yllätysvoitto Happeesta tarkoittaa sitä, että suora sarjapaikan säilyttäminen ilman karsintoja on täysin omissa käsissä. Toki tuo tavoite vaatii voittoja ja niitä on mahdollista ottaa jälleen huomenna maanantaina kello 18.30 alkaen Raholassa kivikovaa Oilersia vastaan. Nyt Näätä tarvitseekin koko seuraväen tukea, jotta saadaan Raholasta jälleen vaikea paikka vierailla.
Sarjatilanne Näätien osalta on todella mielenkiintoinen, sillä sijoilla 11-14 olevat joukkueet M-Team, Nokian KrP, Salba ja NST ovat kaikki kahden pisteen sisällä. Otteluita on Näädillä jäljellä 4, Salballa ja M-Teamilla 3 sekä NST:llä kaksi. Loppukauden pelit ovat hienoa aikaa, kun peleillä on todella myös aidosti merkitystä.
Viime pelissä Näädät saivat onnistumisia suhteellisen laajalta rintamalta ja jälleen toiveissa on, että maalinteko ei kaadu pelkästään pitkälti kauden KrP tehoista vastanneiden Henri Johanssonin ja Joni Henttosen harteille. Viime peleissä kehiin parin kuukauden loukkaantumisen jälkeen palannut Kalle Keskitalo on ollut paluunsa jälkeen hyvällä peli-ilmeellä ja johtanut ketjuaan mallikkaasti tehden pari maaliakin, joten esimerkiksi Keskitalon kakkosketjulta voidaan odottaa myös isommille tehoille pääsyä.
Nokian KrP – Oilers maanantaina 22.2.2016 kello 18.30 Rahola Areena