25.10.2020

Maanantaina 26.10.20 Näätälauman vieraaksi Raholaan saapuu tähän mennessä ennakkoon kovin vastustaja, kun Esport Oilers saapuu vierailulle. Liigan kärkipelaajia vilisevä Oilers muistetaan parhaiten 2000-luvun alkupuolen menestysjoukkueena, ja muutaman hiljaisemman kauden jälkeen Öljymiehet ovatkin jälleen hilanneet itsensä liigan terävimpään kärkeen. Viimekaudella runkosarjan toiseksi sijoittunutta joukkuetta käskyttää tälläkin kaudella KrP:lle tuttu mies, Heikki Luukkonen joka aikoinaan Näätälauman valmennuksessa loi hyvän pohjan Nokialle. Maanantai-illan taisteluparin keskinäiset ottelut viimekaudella päättyivät molemmat Espoolaisten juhlaan. Esport-areenalla öljy oli liukkaampaa kuin Näätä lukemin 8-5 ja Raholassa pelattu ottelu päättyi vieraille lukemin 7-9.

 Muutenkin Espoolaisten kausi oli tasaisen vahvaa suorittamista, ja pisteittä Espoolaiset jäivät vain viisi kertaa. Kesän siirtomarkkinoilla Oilers ei hirmuisia muutoksia kokenut. Joukkueen runkopelaajista ainoastaan Sylvester Raikamon jäädessä pois, ja toiseen suuntaa Sveitsistä saapuvien Tuomas Iiskolan sekä Jasper Juutin myötä joukkueen hyökkäyskalusto on entistä tulivoimaisempi. Puolustuspäähän Espooseen välivuoden jälkeen BlueFoxista palannut Alexander Nyman tuo kovuutta ja johtajuutta. Oilersin tämän kauden hyökkäyksestä löytyykin kymmenkunta pelaajaa, jotka mahtuisivat kahteen ensimmäiseen kentälliseen lähes missä vain muussakin joukkueessa. Joukkueen alakerta on sekoitus pääsarjatasolla meritoituneita pelaajia kuten Jesperi Lindfors sekä Ilari Talvitie ja heidän seuranaan alakerrassa operoivia nuorempia kykynsä jo todistaneita pelimiehiä. 

Alimpana lukkona joukkueessa toimivien Joonas Kaltiaisen ja Niko Nordströmin myötä voidaan puhua äärimmäisen kovasta ja nimivahvasta joukkueesta. Näätälaumalle ottelu tuleekin olemaan tähän mennessä kauden kovin tasonmittaus ja ottelusta voidaan odottaa viihdyttävää sekä taituruuden täyteistä ottelua, jossa kaksi hyökkäyspäähän tulivoimasta joukkuetta ottavat mittaa toisistaan, kärkitason maalivahteja unohtamatta. Kotijoukkueelta suurennuslasin alle kannattaa ottaa KrP:n oma kasvatti Jere Mattila, joka maanantain ottelussa pelaa sadannen liigaottelunsa. Erinomaisesti pallolla pelaavaa Mattilaa voidaan pitää Näätälauman puolustuksen moottorina, sillä kovin usein Mattila on juuri se pelaaja, joka hyökkäyksiä KrP:n alakerrasta käynnistelee. Pallollisen pelin lisäksi nuori puolustaja taitaa myös fyysisen pelin ja pärjää kovissa kulmatilanteissaan itseään isompia pelaajia vastaan hienosti.