19.09.2016
Nokian KrP C2 teki jälleen seurahistoriaa kun se voitti hopeaa Suomen kovatasoisimmista turnauksesta, Turun Mestareiden Cupista.
Aiempi seuraennätys Mestareiden Cupista oli pronssi, sekin seuran nollakakkosten tuomana.
Mukana Mestareiden Cupissa oli 8 SM-sarjaan selvinnyttä joukkuetta ja niiden lisäksi viime kauden Salibandyliiton Savo-Karjala+Kaakkois-Suomi ja Pohjois-Suomi Aluemestarit.
Jo etukäteen oli siis tiedossa, että todella kova joukkuekattaus on Turkuun jälleen turnausjärjestäjän toimesta pelaamaan kutsuttu. Alkulohkosta puolivälieräänkään pääseminen ei ollut oikeastaan kenellekään kirkossa kuulutettu asia.
Mestareiden Cupin lauantai eli ensimmäinen turnauspäivä on aina todella tiukka rypistys, kun päivän aikana on 4 kovaa alkulohko-ottelua. Tuosta harvoin selvitään ilman, että jossakin kohtaa päivän aikana tulisi myös epätasaisuutta otteisiin.
Avausottelussa KrP:n vastustajaksi asettui Josba eli viime kauden Salibandyliiton Savo-Karjala+Kaakkois-Suomi Aluemestari. Josba jäi SM-karsinnoissa niukasti rannalle SM-sarjasta ja ainakin tämän keskinäisen ottelun perusteella täytyy hämmästellä, että miksi. Joensuulaisryhmä oli hyvin palloa liikuttava ja fyysinen, KrP sai harjattua ottelusta niukan 3-2 voiton.
Lauantain toisessa alkulohko-ottelussa kohdattiin GrIFK. Grani eteni karsinnoista suvereenisti SM-sarjaan ja viime keväänä se juhli Salibandyliiton Etelä-Suomen Alueen hopeaa. Kovaksi tiedetty vastustaja oli myös ladannut KrP-pelaajat huippuunsa ja vain 12 sekunnin pelin jälkeen KrP johti peliä 2-0. Ajassa 01:48 KrP:n johto oli jo 3-0 ja 5-1 pelikellon näyttäessä aikaa 09:50. Tuon jälkeen otteet kentällä tasaantuivat ja KrP voitti ottelun lopulta lukemin 7-5.
KrP:n seuraava vastustaja oli myöskin IFK, tällä kertaa från Helsingfors. Ottelu HIFK:ta vastaan oli KrP:n heikoin tämän kertaisessa Mestareiden Cupissa, homma ei lähtenyt kunnolla käyntiin oikein missään kohtaa ottelun aikana. Selkeästä 1-4 voitosta huolimatta Stadin Kingien suurin tähti taisi kuitenkin lopulta löytyä vaihtopenkin takaa. KrP:lle revanssin hakeminen HIFK:sta jäi odottamaan SM-sarjaan.
Alkulohkon päätösottelussa ratkaistiin A-alkulohkon voitto, kun vastustajaksi asettui siihen mennessä jo 3 voittoa napannut TPS. Ottelu oli alusta loppuun juuri niin tiukka kuin odottaa saattoikin. KrP siirtyi ottelussa 3-1 johtoon 2 min ennen täyttä aikaa ja noilla loppulukemilla varmisti itselleen myös A-alkulohkon voiton.
Sunnuntai-aamun kuoleman otteluun KrP:n puolivälierä-vastustajaksi oli B-alkulohkosta seuloutunut Tikkurilan Tiikerit. Vakuuttavasti SM-sarjaan karsinnoista edennyt vantaalaisjoukkue oli päättänyt, että Tiikerin talja ei ollut puolivälierässä alennusmyynnissä. KrP siirtyi 4-2 johtoon 3min 19sek ennen loppua, mutta vain minuuttia myöhemmin Tiikeri-lauma tuli vielä kertaalleen maalin päähän. Tiikerit otti molarin pois ja vain 10sek myöhemmin KrP iski 5-3 tyhjiin. Ja viimeisellä minuutilla vielä yhden maalin lisää tyhjiin, KrP:lle 6-3 voitto ja välierä-paikka.
Välierässä vastaan asettui B-alkulohkosta ainoana joukkueena turnauksen neljän parhaan joukkoon selviytynyt FBT Karhut. Porilaisryhmä on ylialueellisesta Eliittisarjasta neljän vuoden ajalta tuttuakin tutumpi vastustaja ja kun osapuolet tuntevat toisensa hyvin, tuo se myös peliin omanlaisensa leiman. Tällä kertaa oli KrP:n vuoro olla ottelussa tukevasti kuskin paikalla ja matkalippu finaaliin napattiin selkeällä 4-1 voitolla.
Välierän jälkeen porilaisten kaulaan ripustettiin viime vuoden Mestareiden Cup -hopean jatkoksi nyt pronssi-mitalit.
Finaali tulisi olemaan A-alkulohkon päätöskamppailun uusinta, kun TPS oli Pudotuspeleissä raivannut tieltään ensin Steelersin ja sitten Oilersin puolivälierässä rankkareilla tiputtaneen GrIFK:n.
Finaali pelattiin Leaf-Areenan 1-kentän kirkkaammissa valoissa ja myös YouTubeen lähti finaalista suora televisiointi. Ennen ottelua, pelikatkoilla ja erätauoilla soinut musiikki toi otteluun myös huomattavasti lisätunnelmaa. Turussa oli siis panostettu huomattavasti myös finaalin olosuhteisiin.
TPS siirtyi ylivoimalla 0-1 johtoon 5min pelin jälkeen. KrP tasoitti pari minuuttia myöhemmin ja siirtyi 2-1 johtoon 11 minuutin kohdalla. 2.erässä, 15min ennen loppua TPS:n onnistui tasoittaa lukemiksi 2-2, jälleen ylivoimalla.
KrP:llä oli finaalissa 2-1 johtoasemassaan ja vielä 2-2 tasatilanteessakin omat paikkansa ratkaista ottelu, mutta viimeistään maalikehikko pysäytti aina nuo yritykset. TPS siirtyi finaalissa ensi kertaa johtoon 7 min ennen päätössummeria ja siihen KrP ei tällä kertaa pystynyt enää vastaamaan. Lopussa TPS pääsi kaunistelemaan lukemia vielä tyhjään KrP-maaliin.
Finaalin 2×20 min peliajan päätyttyä tulostaululla oli loppulukemat KrP 2 – TPS 5.
Nyt oli TPS:n vuoro voittaa keskinäinen ottelu ja saada revanssi alkulohkohäviölleen ja viime kevään ylialueellisen Eliittisarjan Loppuhuipentuman välierä-tappiolleen.
Turnausjärjestäjän valitsemaan turnauksen tähdistökentälliseen Nokian KrP:stä valittiin Oskari Tenho ja Tommi Turunen.
Kiitokset turnausjärjestäjälle kutsusta, hienosti organisoitu ja toteutettu Mestareiden Cup -kutsuturnaus tälläkin kertaa. Lämpimät onnittelut myös muille mitalisti-joukkueille!
C2-jun. SM-sarja alkaa sunnuntaina 25.9.2016.
LAUANTAI 17.09. – KrP C2:n ALKULOHKO-OTTELUT
Nokian KrP – Josba 3-2
Nokian KrP – GrIFK 7-5
Nokian KrP – HIFK 1-4
Nokian KrP – TPS 3-1
SUNNUNTAI 18.09. – PUDOTUSPELIT
9.-10. sijoitusottelu:
Josba (A5) – OFBC (B5) 7-5
Puolivälierät:
Nokian KrP (A1) – Tiikerit (B4) 6-3
Oilers NG (B1) – GrIFK (A4) 5-6 rl.
TPS (A2) – Steelers (B3) 4-3
FBT Karhut (B2) – HIFK (A3) 3-2
Välierät:
Nokian KrP – FBT Karhut 4-1
GrIFK – TPS 0-7
Finaali:
Nokian KrP – TPS 2-5
Mestareiden Cup 2016, C02-ikäluokan HOPEA-mitalistit:
Atte Ahola, Niko-Petteri Ketola, Severi Koskela, Elias Mattila, Aleksi Nurmikolu, Niko Pihlajamäki, Roni Piironen, Samuli Ronni, Arttu Salmi, Joni Salonen, Lauri Savila, Eemil Siira, Onni Siitonen, Samuli Suonsivu, Ohto Tapio, Oskari Tenho, Atte Toivanen, Tommi Turunen, Roope Wikström, Vili Ylinen.