26.09.2010

Nokian KrP aloitti tämän kauden Salibandyliigan kotiottelulla sarjanousijaa Loviisan TORia vastaan. Raholan Areenalla pelatussa ottelussa nokialaiset ottivat tiukassa kamppailussa voiton lopulta maalein 5-4 (1-0, 2-1, 2-3).

–Ekassa erässä näkyi jännitystä ja meillä oli viisi pelaajaa , jotka pelasivat ensimmäisen liigaottelunsa. Avauserää hallittiin, mutta ei saatu kuin yksi maali aikaiseksi. Järvisen Pasi otti muutaman hyvän kopin, toteaa KrP:n päävalmentaja Mika Myllyniemi.

Avauserän ainoasta maalista vastasi 5. minuutilla tsekkipakki Pavel Brus. Toisessa erässä Turkka Lehtinen ja Henri Johansson olivat KrP:n maalarit. Peik Salminen teki vieraiden kavennuksen tilanteeksi 3-1.

Heti kolmannen erän alussa Osmo Reentilä vei kotijoukkueen jo 4-1-johtoon. Ja kun KrP:n kapteeni Henri Johansson teki illan toisen maalinsa, näytti peli ratkeavan. Mutta mitä vielä. TOR teki 59 sekunnissa kaksi maalia (Peik Salminen ja Juuso Meriläinen) ja peli olikin ajassa 51.49 tilanteessa 5-3. Tässä vaiheessa Myllyniemi otti aikalisän.
Vieraat myllyttivät peliä, ja kaksi minuuttia ennen loppua TOR kavensi lukemiksi 5-4 Pekka Lindgrenin maalilla. Tähän maalinteko päättyikin ja kotijoukkue sai tärkeän voiton. TOR pelasi ilman maalivahtia viimeisen 2 minuuttia, mutta se ei tuonut toivottua tulosta.

–Toinenkin erä oli meidän, mutta palloja ei saatu tarpeeksi vastustajan maaliin. Kolmas erä lähti hyvin käyntiin ja mentiinkin jo 5-1-johtoon. Sitten TOR sai minuutissa kaksi maalia, kun meillä hiukan ote herpaantui.
Myllyniemi löysi pelistä joitain positiivisiakin asioita verrattuna syksyn harjoitusotteluihin.
–Tempo oli hyvää ja palloa liikuteltiin hyvin. Peli pysyi kontrollissa. Kolmoskenttä oli hyvä ja se tekikin yhden osuman. Kakkoskenttä voitti osuutensa 2-0, mutta ykköskentälle tuli takkiin 2-3.
Avausottelun voitto oli Myllyniemelle ja joukkueelle tärkeätä, sillä viime kaudella kotiottelut olivat aika tervanjuontia.
–Tästä on hyvä lähteä jatkamaan, kun suurin paine on poissa. pallollista pelaamista on jatkossa parannettava.

KrP:n pelit jatkuvat jo keskiviikkona Joensuussa Josbaa vastaan