28.10.2013
Taas oli aika lähteä pelailemaan salibandyä ja tällä kertaa suuntana oli kaukana kaukana sivistyksen ulkopuolella olevan Parkano. Taistelujoukot kerättiin monella eri kyydillä paikalle. Joukkue satsasi tähän turnaukseen kovin panoksin ja JJ Mäkelä oli hankkinut kaiuttimet sekä spottarin. Näin kopissa saatiin kuulumaan Robin ja Tuuli. Eli siis Valtterin ja Oskun lempparit. Päivä sai mielenkiintoisen lisämausteen, kun PPP eli Pahin Painajainen Parkanosta onnistui kaatamaan ennakkoon kovemman KU-68. Näin ollen KrP:lle riitti voitto toisesta ottelusta.
KU-68 – KrP 3-3
1. erä
Otteluun lähdettiin sillä asenteella ettei tarvitse murehtia tulevasta. Aluksi kentällä kävivät Ilen ja Temen ketjut. Peli lähtikin KrP:n tahtiin, ja ensinmäinen paikka avautui KrP:lle muutaman sekunnin jälkeen. Anto keksi antaa nopean vaparin vastustajan vaihtaessa, mutta penkillä ei oltu riittävän hereillä, vaan tästä seurasi 2 minuutin jäähy. KrP alivoimalle ja pääsee 2-1 vastariin, tällöin liekinheitin Järvisellä paloi sormet ja typerä 2 minuutin jäähy ja 5-3 alivoimalle. Vapari vastustajalle äärinmäisen pahasta paikasta. Siirto sivuun ja bam, pallo pikku-Tonille, joka pingviinin notkeudella ja leopardin nopeudella kolmen KU-pelurin välistä läpi ja pallo ohi maalivahdin. KrP:n pallovarmuus oli selvästi parempi, vaikkakin KU-68:lle avautuikin erän alun parhain paikka, mutta KrP:n maalilla pelannut Oskari Mäkinen poimi pahimmat tilanteet pois hyvillä vastaan tuloilla. Sen jälkeen astui kuvaan Jutta Urpilaisen tavoin esiintyneet hameen ansainneet tuomarit.
2. erä
Toisessa erässä mentiin hyvin vauhdikkaasti päästä toiseen. Erän alussa jäätävimmät tilanteet olivat KrP päässä, jossa pallo pomppi jo maaliviivalla, mutta Oskari "viilipytty" Mäkisen päätä ei paleltanut, vaan yhden käden kouraisu maasta ja pallo räpylään. KrP:llä oli lukuisia paikkoja laittaa pallo verkkoon. Oli läpiajoa, ripareita, muutama tyhjä vetopaikka, mutta tällä kertaa ei yrittämistä palkittu, vaan maalista vastasi KU-68, joka tasoitti ottelun 1-1 ajassa 21.00. Hirmu vireessä ollut Toni-Ile-Anton – ketju onnistui lopulta, kun Vammalan "He-Man" Tommi Kulonpää pommittaa ja Anton Roth ohjaa kauniisti pallon takatolpalta maaliin. Näin erätauolle siirryttiin KrP:n johtaessa 2-1.
3. erä
Tämän erän alku oli mahtavaa pallorallia ja KU-68 ei päässyt edes omalta puoleltaan pois. Ja ainoastaan 30 sek pelaamisen jälkeen syksyn pirtein mies Anton "Hese" Roth laukoi Tonin syötöstä lukemiksi 3-1. Ainoa asia, joka oli esteenä KrP:n lisäosumille, istui tolppien välissä. Täysin hurmiossa pelannut KU-68:n maalivahti teki hienoja torjuntoja, sekä se ettei KrP pystynyt ampumaan suoraa syötöstä, olivat syy siihen, että GM Mäkelä oli saada sydärin penkillä. KU-68 joutui turvautumaan aikalisään, muttei sekään kunnolla auttanut, vaan painostaminen oli hurjaa. Sitten maailma sykkeni samoin kun Yhdysvalloissa 9.11.2001. Minuutissa ja kymmessä sekunnissa KU tuli tasoihin. Pelaajat menettivät punaisen langan ja kentällä loikki ainoastaan arkoaja gaselleja pupujen lailla peläten mitä tapahtuu. Mutta onneksi päätössummeri pelasti KrP:n ja peli päättyi tasan, mikä sinetöi KrP:lle jatkopaikan sekä matkan morjestamaan viimekauden maalivahti Jaakko Toiviaista Turun suunnalle. Kiitos pojat hienosta taistelusta ja jatkopaikasta Eliittisarjaan.
Alkusarjan päätöspeliin lähdettiin täysin mahdottamasta tilanteesta, missä poiken psyykkaaminen oli älyttömän vaikeeta. Edellisessä ottelussa varmistunut jatkopaikka sekä selvästi heikompi vastustaja oli suuri haaste iloiselle poikalaumalle, joka varsojen lailla halusi kirmata laitumelle.
YPa – KrP 0-12
1. erä
Täysin pakan sekoittanut KrP lähti selvänä ennakkosuosikkina otteluun ja asenne oli se, mitä gospel-laulaja Pekka "methor" Hursti pojille puhui. Alku olikin kauheaa sählyä isolle B kirjaimella. Ensimmäinen maali nähtiin muutaman minuutin höntsäämisen jälkeen, kun Jeren eteen torjuman pallon otti haltuun Niko "Tapparan mies" Laitila. Tyttöystävältä opitut lantiomuuvit ja pallo ohi vastaan tulleen maalivahdin. Näin alkusoitto tulevalle selkäsaunalle oli annettu. Tähän peliin takaisin yhteenkoottu trio Mustaniemi-Aatola-Viitala vastasikin seuraavista kahdesta maalista. Molemmissa tekijänä Ilmari "el CAPITAAN" Aatola ja syöttäjänä toimi juuri 14 v syntymäpäiviään viettänyt Teemu Viitala. Erässä nähtiin alkutahdit myös typeryydelle, jonka laittoi alkuun KrP ja sitä sitten jatkoikin täysin jaloissa pyörivä YPa. Mikael Luukkasen hankittua täysin turha ja typerä 5 min jäähy. Ajassa 14.14 alkoi kiehua kun Laitilan perheen peruna kattilassa, kun YPan numero 99 hankki samasta tilanteesta 37 minuuttia jäähyjä ja ottelun ensinmäinen punainen kortti oli nähnyt päivänvalon.
2. erä
Erää leimasi se, ettei YPaa edes kiinnostanut muu kuin hyökkääminen ja törkeiden jälkitilanteiden pelaaminen. Hienoja torjuntoja yksin puolustuspäässä pelannut Jere "Muuri" Tomukorpi esti kaiken lähentelyn, mihin vastustajan pelaajat pääsivät. Loistavasti oman päänsä pystyssä pelannut näätälauma oli valovuosia edelle vastustajaansa ja lopulta korkin aukaisi Eetu "opettajan poika" Järvinen, joka hienon syöttelyn ja nousun lopuksi laukoi lukemiksi 4-0. Maskiton vetohan on aina molarin, varsinkin jos se lauotaan puolesta kentästä. Niin no, Tommi päätti piiskaista sellasen 625km/h lähtevän lämärin yläkulmaan ettei sitä olisi kukaan torjunut, paitsi ehkä minä. Lopulta kun Toni oli keksinyt sen että jos laukoon itse, niin siitä saa maalin omaan sarakkeeseen, niin Tonin laukauksen voimasta siirtyi KrP jo 6-0 johtoon. Sen jälkeen esiin astui kuvankaunis kaunotar eli KrP:n taistelun ruumillistuma Teemu Viitala, joka nakutti seuraavat kaksi maali Anton ja Oulun miehen syötöistä. Näin tauolle 8-0 lukemissa.
3. erä
Tähän erään tehtiin lisää muutoksia; Tommi K sekä Eetu hyökkäämään, Heinämäki ja Viitala pakkiin. Tulostahan alkoi tulla heti alivoimalla Ilari Aatolan johdolla, tähän maaliin syöttäjäksi Eetu "the King" Järvinen. KrP:n 10 maalista vastasi rinkelimestari Kulonpää. Kauniin sommitelman päätteksi laukoi Aleksi Lindberg lukemiksi jo 11-0. No kirjoitustaitoinen GM Mäkelä oli mennyt allekirjoittamaan pöytäkirjan, josta puuttui kokonaan Allun nimi. Tästä mulkaisu GM:n suuntaan, kun tuomari näyttää punaista korttia. Ilmeisesti Manageri saattoi ilmaista syvimmän mielipiteensä toimitsijoille, jotka eivät onnistuneet kopioimaan edellisen pelin pöytäkirjaan. Tästä hyvityksenä heseateria Allulle, joka jo nautittiin yhdessä Juha "tuplapekonijuusto" Laitilan kanssa. YPan päästi piinasta lopulta ajassa 35.47 Anton "naisten kaataja" Roth. Näin ollen KrP matkaa Eliittisarjaan jahtaamaan mitalia, mikä on täysin realistinen tavoite, mikäli tekemisen taso ja halu kasvaa tästä eteenpäin.
Suomen Salibandyliiton (SSBL) sarjajärjestelmä 2013-2014/ C2-pojat (-99)