11.11.2012

Lauantaina 10.11. pelattiin Ylöjärvellä alkusarjan viimeinen peli, jossa vastaan asettui Pirkkalan Pirkat. Peli alkoi hieman tahmeasti, mutta koneitten käynnistyttyä ei ollut epäselvää, kuka peliä hallitsee. Loppulukemat 14-3 kertoo omaa kieltään. Päivän toiseen peliin asetelmat olivatkin sitten aivan toiset, kun panoksena oli pääsy eliittisarjaan kerrasta poikki systeemillä. D-lohkon Classic lähti haastamaan KrP:n leijonia hyvällä liikkeellä, ja aika-ajoin oltiin vähän helisemässä, kun kaveri puski päälle kovalla sykkeellä. Tilannetta ei yhtään helpottanut se, että Riku pelasi maalilla käsi lastassa, ja luottopakki Lare polvi tiukassa sidonnassa eturistisidevamman takia…Peli pelattiin kolmella pakilla, jotka vuorotellen pääsivät vaihtamaan, ja hyökkäyskolmikkojakin oli sit tasan kaks…Peli oli melkoista eloojäämistaistelua, jossa meidän pelurit kuitenkin voiton nappasivat selvin 7-3 lukemin. Classic taisteli loppuun saakka hienosti, joukkue on nostanut tasoaan komeasti lyhyessä ajassa !! Tästä jatketaan siis eliittisarjaan, jossa pelit käynnistyvät jo 17.11. Mynämäellä. Tarkemmat otteluraportit omilla sivuilla.