25.09.2018
Kolme liigapeliä ja kolme tappiota. Nokian KrP on saanut kokea kauden alussa, että kaikki kilpailijat haluavat maksaa nyt viime kauden KrP:n menestyksen potut pottuina. Vastustajien ei ole tarvinnut kaivaa itselleen motivaatiota peleihin pronssimitalisteja vastaan, vaan ne ovat tulleet pelin alusta lähtien päälle samalla teholla kuin KrP viime kaudella. Näädät ovat taas jääneet peleissä lähtökuoppiin. Viime kaudella joukkue pääsi heti positiiviseen flow-tilaan, joka kantoi aina kauden loppuun. Nyt mitataan valmennuksen ja varsinkin joukkueen kokeneemman pelaajiston kykyä nollata tappiopelit ja palauttaa Näädät taas voittojen tielle. Kaikki putket päättyvät aikanaan – myös tappioputket.
Seuraava mahdollisuus Nokian KrP:llä on jo tulevana perjantaina 28.9 klo 18:30 Raholassa. Vastaan astelee viime kaudella KrP:n välierissä pronssipeliin tiputtanut Jyväskylän Happee. Happee hävisi lopulta toistaiseksi viimeiseksi jääneessä SuperFinaalissa mestaruuden vieneelle Classicille ja sijoittui lopulta hopealle. Kesäkausi ei ollut pelaajiston osalta Happeelle helppo, sillä joukkue menetti useita kokeneita pelaajia kauden jälkeen. Joukkueessa riittää kuitenkin potentiaalia maalivahti Miro Tuomaalan edessä. Puolustus vahvistui Ruotsista palanneella salibandyikonilla Mika Kohosella. Hyökkäyksessä Peter Kotilainen, Jami Manninen ja Petri Kauko ovat edelleen Suomen eliittiä. Pelirutiinin vuoksi Happee on kova haaste Näätien pelimiehille.
Maanantaina KrP hävisi kotipelin Tepsille niukasti 4-5, mutta peli-ilme ja -asenne oli jo aivan erilainen kuin kahdessa ensimmäisessä pelissä ja maalivahtipeli palasi taas hyvälle liigatasolle. Kun viikon harjoittelulla joukkue löytää vielä avaimet viimeisiin henkisiin lukkoihin, niin perjantaina se pääsee hakemaan Happeesta hyvällä asenteella kauden avausvoittoa.
Näätien kotikatsomo voi vähitellen aloittaa seuraamaan oman tähden Henri Johanssonin pisteiden kertymistä. Johansson lähestyy kovaa vauhtia 1000 pisteen haamurajaa. Maanantaina hän tehtaili jo pisteen nro 982. Näätälaumalla on katsomossa muutakin jännitettävää kuin koko joukkueen tukeminen voittojen tielle.