25.10.2012

Perjantaina Rahola Areenalle saapuu Seinäjoen Peliveljet, joka nappasi viime kauden päätteeksi seurahistoriansa ensimmäisen kultamitalin. Tuleva ottelu on SPV:lle kauden seitsemäs, kun joukkue on voittanut jo Kooveen, OLS:n, Classicin ja Josban. Tappion SPV on kärsinyt kauden avauskierroksella SSV:lle ja viimeisimpänä Oilersille. Tommy Koposen johtama SPV ei ole juuri muuttunut mestaruuskaudestaan. Ainoastaan poistui joukkueesta Divariin. Korvaaja löytyi Classicista, kun viime kaudella 20 pistettä iskenyt Petri Hakonen oli SPV:n kesän ainoa hankinta. SPV:llä on todella laadukas ja laaja hyökkäyskalusto, jonka ykkösniminä pyörivät Sami Koski ja Mikko Kohonen. SPV:n vahvuuksiin kuuluu myös kokemus, sillä ainoastaan Hakonen on vakiopelaajista syntynyt 1990-luvulla. Joukkueen tärkeimpiin pelaajiin lukeutuu Kosken ja Kohosen lisäksi liigan yksi parhaimmista maalivahdeista, Jarno Ihme sekä joukkueen ykköspuolustaja Tatu Väänänen. Kauden kuudessa ensimmäisessä ottelussa Koski on iskenyt jo 21 tehopistettä ja Kohonen sekä Janne Hulmi yli 10 pistettä myös.

KrP on löytänyt vihdoin maalivireen, kun joukkue onnistui Erää vastaan 12 kertaa ja Classicia vastaan 10 kertaa. Ykköshyökkääjät ovat kovassa vireessä. Liigan kaikkien aikojen kovin maalintekijä, Sami Nyman, on iskenyt kahdeksan osumaa viimeiseen kahteen otteluun, kun vertailun vuoksi SPV:n joukkueesta kaksi pelaajaa on tehnyt vähintään kahdeksan maalia tällä kaudella. Yhteensä Nyman on osunut 13 kertaa ja löytyy maalipörssin toiselta sijalta. Myös oikean pituisen mailan löytänyt Henri Johansson ja Benjamin Reusser ovat kovassa iskussa, mutta samalla muut pelaajat ovat hieman hyytyneet. Kuvaavaa on, että Classicia vastaan syntyneistä kymmenestä maalista kaikista vastasivat joko Nyman, Reusser tai Johansson. Tämä kolmikko löytyykin pistepörssin kahdeksan parhaan joukosta. Sarjataulukossa KrP on pudonnut yhdeksänneksi ja pisteitä olisi hyvä alkaa saamaan, sillä kotietuun riittävä nelossija uhkaa karata. Kaudesta on kuitenkin jo neljäsosa takanapäin. SPV:tä vastaan voi hyvinkin aloittaa maalissa Pasi Järvinen, onhan Matti Tuomiranta pelannut viimeisimmät ottelut kokonaan.

Seuraa heitä perjantaina:

Sami Nyman, KrP

– Kokenut maalitykki on huikeassa vireessä ja SPV saa olla todella tarkkana Nymanin kanssa. Heti jos Nymanille aukeaa vetopaikka, hän varmasti tykittää palloa maalille.

Jesse Vainio, KrP

– Kovaa taisteleva puolustaja on päässyt viime otteluissa pelaamaan enemmän, kun Janne Salonen puuttuu kokoonpanosta. Vainio on myös napannut pisteitä.

Benjamin Reusser, KrP

– Taitohyökkääjä on tehnyt seitsemässä ottelussa jo 18 pistettä, mutta on saanut myös 18 jäähyminuuttia. Reusser onkin pistepörssissä seitsemäntenä, mutta jäähypörssissa toisena.

Mikko Kohonen, SPV

– Kokenut maajoukkuepelaaja on aina vaarallinen kun on pallollisena. Kauden hyvin aloittaneen Kohosen isovelikin on melko hyvä salibandypelaaja.

Jarno Ihme, SPV

– Kyseessä on ihmeen hyvä maalivahti, joka heittää palloa todella napakasti ja on päässytkin jo syötöille tällä kaudella.

Nokian KrP – SPV, perjantaina 26.10. Rahola Areenalla, ottelu alkaa tuttuun tyyliin 18:30.

Lipunhinnat:

  • Aikuiset 10€
  • Opiskelijat 7€
  • Lapset alle 15v 5€
  • KrP:n jäsenkortilla ilmaiseksi