30.05.2013
Nokian KrP:n joukkue alkaa pikkuhiljaa hahmottumaan ensi kaudelle. Oikeastaan KrP:ssä on katseet käännetty jo tulevaan ja kasattu joukkuetta sillä silmällä, että sama runko pysyisi useamman vuoden seurassa. Tämä antaisi todellisen mahdollisuuden nousta tulevaisuudessa sarjajyrästä seuraaville tasoille.
Uuden päävalmentajan Heikki Luukkosen ja uuden urheilutoimenjohtajan Mika Myllyniemen johdolla joukkueeseen on haettu taitoa ja kehityshaluisia sekä sitoutuneita pelaajia. Joukkue aloitti yhteisharjoittelun jo huhtikuun puolivälin jälkeen ja yhteiset ensiaskeleet ovat ainakin olleet lupaavia.
Muutama pelimies lähti muualle, jotka olisi haluttu pitää, mutta kaikkiaan joukkue on pitkälti juuri sen näköinen mitä lähdettiin hakemaan. Uusina pelaajina KrP:ssä ensi kaudella nähdään Kooveesta siirtyvä, maajoukkueessakin helmikuussa debytoinut Miro Lehtinen. Ilveksen viime kauden kantavat voimat Joni Henttonen, Ville Kangasmäki sekä Miika Nieminen. Sveitsin huippujoukkue SV Wiler-Ersigenin polkukone Lukas Meister. Sveitsin liigan Grunenmattista siirtyvä taitava ja juonikas Jarmo Eskelinen, jonka edellisestä salibandyliigan pelistä on vierähtänyt jo pitkä tovi. TPS:ssä viime kaudella pelannut Rene Andersson tekee myös paluun KrP paitaan. Lisäksi liigajoukkueen harjoitusringissä on omia junioreita ja muista Pirkanmaan juniorijoukkueista siirtyneitä pelaajia.
— On ollut hienoa tehdä hommia tämän joukkueen kanssa, koko seura on ollut hienosti mukana alusta asti tässä projektissa. Kasassa on erittäin motivoitunut, nuori ja potentiaalinen joukkue. Saatiin hyvin Pirkanmaalainen joukkue, jolla on kova halu mennä eteenpäin joka päivä, päävalmentaja Heikki Luukkonen kertoo.
Valonpilkahduksia potentiaalista näkyy ajoittain harjoituksissa, mutta rutiinitaso ja perustekeminen parantuu vain harjoittelemalla, jatkaa Luukkonen.
— Voidaan olla tyytyväisiä siihen mitä ollaan parin kuukauden aikana saatu aikaiseksi joukkuetta rakentaessa, muutama menetys toki tuli, mutta kiitokset heille vuosista KrP:ssä ja toivottavasti palaavat vielä takaisin. Aika paljonhan joukkue loppujen lopuksi muuttui viime kaudesta, mutta halusimme tänne sellaisia pelaajia ja tehdä jatkosopimukset omista sellaisille, jotka ovat vasta menossa kohti omaa huipputasoaan. Nyt on myös uusilla nuorilla hyvä paikka napata paikka liigasta, mikäli paikan ansaitsevat, urheilutoimenjohtaja Mika Myllyniemi sanoo.
Tietysti pidetään silmät auki mitä markkinoilla on, mutta väkisin ei enää yritetä saada ketään vaan luotetaan tähän joukkueeseen mitä meillä on. Pidetään omasta pitkäjänteisestä linjasta nyt kiinni, eikä yritetä napata pikavoittoja hommaamalla joukkueeseen nimekkäitä pelaajia ilman todellista sydäntä joukkueen eteen, Myllyniemi lopettaa.
Nokian KrP 2013-14
Maalivahdit:
Pasi Järvinen
Eero Peiponen
Matti Tuomiranta
Kenttäpelaajat:
Rene Andersson (TPS)
Aleksi Anttila (Classic jun)
Jarmo Eskelinen (Grunenmatt SUI)
Joni Henttonen (Ilves)
Henri Johansson
Justus Järventaus
Ville Kangasmäki (Ilves)
Jare Koskela
Matti Koskela
Miro Lehtinen (Koovee)
Markus Mattila
Lucas Meister (Wiler-Ersigen SUI)
Arto Mikkonen
Jussi Mustalahti
Miika Nieminen (Ilves)
Aku Petälä (Classic jun)
Jani Rajala
Osmo Reentilä
Visa Rikala
Tomi Rissanen
Janne Suoniemi
Jesse Vainio
Markus Vuorinen
Leevi Vikman (Classic jun)