14.03.2015

E2-pojat lähtivät tänään pelaamaan mielessään 4 sarjapistettä ja sitä kautta paikan varmistaminen ylialueellisessa loppuhuipentumassa.

Ensimmäisessä pelissä pojat pelasivatkin kauden eheimmän pelinsä ja peli loppui ennen aikojaan 15-3 -voittoon, vastustajana Classic Blue. Kaikki osa-alueet olivat pelissä kunnossa, kerrassaan upee viisikkopelaamista.

Toiseen peliin tulikin joukkue ihan eri ilmeellä ja lähti alusta alken mukaan vastustajan kävelyyn. PirPi Kotkat roikkuivatkin mukana kolmannen erän loppuun saakka. Lopulta vaaditut maalit kuitenkin saatiin tehtyä ja lopputulos 11-8 -voitto. Ensimmäisen pelin viisikkopelaaminen loisti poissaolollaan ja liikkuminen oli jähmeää. Kaksi pistettä kuitenkin kotiinviemisiksi tästäkin pelistä.

Joukkueemme saldo 10 sarjapelin jälkeen on vakuuttava 9 voittoa ja 1 tasapeli. Paikka kahden parhaan joukossa Sisä-Suomen E2-poikien haastajasarjassa on jo varmistettu ennen kahta viimeistä turnausta. KooVee:n kanssa taistelemme vielä ykköspaikasta. Joka tapauksessa tulemme pelaamaan ylialueellisessa haastajalopputurnauksessa huhtikuun lopulla. Ei lainkaan hullummin ensimmäistä kauttaan pelaavalta joukkueelta.

Kuvia päivän kamppailuista löytyy facebook-sivultamme https://www.facebook.com/pages/Nokian-KrP-E2-pojat-2004/811116545565613 . Käykääpä katsomassa ja samalla voi tykätä sivustamme, jollei ole jo niin tehnyt. 150 tykkääjän rajapyykin täytyttyä arvomme upean palkinnon.