17.01.2014

D2-jun. Sisä-Suomen Kilpasarja jatkuu, peräti 6 viikon joulutauon jälkeen, jälleen ensi sunnuntaina. Kilpasarjan kärkipaikkaa pitää hallussaan sarjan ainoa puhtaan pelin joukkue, Nokian KrP E02 Stars.

Stars-pelaajien otteet olivat koko syyskauden erittäin mallikkaita myös itseään vuotta vanhempien joukkueita vastaan pelatuissa kamppailuissa. Vaikka vastassa olleiden joukkueiden repertuaari olikin äärimmäisen kova, niin Stars poistui askista hävinneenä osapuolena vuotta vanhempiakin vastaan pelatuista 14 ottelusta ainoastaan kahdesti.

Kilpasarjan avausottelussaan marraskuun 17.päivänä Stars kohtasi Ylöjärven liikuntakeskuksella Nokian KrP:n D01-joukkueen. Toisin sanoen, heti kättelyssä oli jaossa seuran sisäinen herruus, ensimmäisen kerran historiassa. Starsille varsin tyypilliseen tapaan pallo laitettiin heti ensimmäisessä vaihdossa vastustajan reppuun ajassa 00:53. Alun pikamaalin jälkeen ottelussa alkoi 10 minuutin jakso, jonka aikana peli oli luvalla sanoen sekavaa ja maalitonta. Liekö sitten ollut sitä kuuluisaa asetelmien hakemista vaiko mitä. Aivan avauserän loppuun Stars iski kuitenkin 1 minuutissa 22 sekunnissa 3 osumaa lisää ja 1.erätauolle lähdettiin 4-0 lukemissa. Toinen erä pelattiin 2-2 tasalukemiin ja Starsin päätöserän alkupuolen 3 osumaa sitten viimeistään ratkaisivat ottelun voittajan. Starsille lopulta 10-4 (4-0, 2-2, 4-2) voitto seuran nollaykkösistä.

Avausturnauksen jälkimmäisessä ottelussa vastaan asettui Jyväskylän ylpeys, Happee. Happee sijoittui Sisä-Suomen Eliittisarja-karsinnan B-alkulohkossa toiseksi, mutta hävisi ”kerrasta poikki” karsintaottelun Eliittisarjaan pääsemisestä A-alkulohkon kolmoselle eli SC Urbansille maalein 5-8.
Happeen reitti Kilpasarjaan oli hämmästyttävän samanlainen kuin Starsilla. Stars nimittäin sijoittui Sisä-Suomen Eliittisarja-karsinnan A-alkulohkossa toiseksi, mutta hävisi ”kerrasta poikki” karsintaottelun Eliittisarjaan pääsemisestä B-alkulohkon kolmoselle eli Ilves Greenille maalein 5-8…

Em. rekordilla Happee tulisi siis varmuudella olemaan Kilpasarjan yksi kovimmista joukkueista. Starsin olikin tarkoitus lähteä pelaamaan tarkkaa ja vähämaalista ottelua. Happee-kamppailusta tuli kuitenkin todellinen maalijuhla, pelissä iskettiin peräti 17 osumaa ja siltikin joukkueiden välille saatiin lopulta eroa vain yksi osuma. Happee tasoitti lukemiksi 8-8 vain 65 sekuntia ennen ottelun loppua ja pistejako näytti todennäköiseltä. Stars-pelurit olivat kuitenkin toista mieltä ja pallo iskettiin ottelun päätösminuutilla vielä kertaalleen Happee-maalin verkon perukoille. Starsille lopulta maukas 9-8 (4-2, 3-3, 2-3) voitto Hirvi-laumasta.

Forssassa, Starsin kauden kolmannessa Kilpasarjan mittelössä, vastaan asettui 7.12. Tampereen Tupsukorvien 2001-s. ikäluokan toinen joukkue, Ilves Yellow. Ilves lähti otteluun erittäin hyvällä asenteella ja liikkeellä, vieden avauserän selvästi nimiinsä. Toisessa erässä myös Stars sai peliään jo jollain tapaa rullaamaan ja pystyi 2.erän aikana kääntämään ottelun yhden maalin johtoasemaan. Kun päätöserä pelattiin tasan 1-1 oli lopputuloksena Starsin niukka 5-4 (0-2, 4-1, 1-1) voitto.

Enää täydellisemmältä Forssaan matkustaminen ei olisi voinutkaan tuntua, kun myös toinen 7.12. turnauksen Starsin vastustajista oli Tampereelta, Koovee Mustat. Koovee pelasi kaksi erää erittäin yritteliäästi ja piti lukemat tulostaululla tiukkoina. Päätöserän alun 5-4 lukemat muuttuivat melkoisen ilotulituksen jälkeen lopulta Starsin peräti 14-5 (4-2, 1-1, 9-2) voitoksi. Loppulukemat eivät kuitenkaan tee täyttä oikeutta Kooveen hyvälle pelaamiselle ottelun 1. ja 2.erän aikana.

Ensi sunnuntaina Stars-karavaani matkaa jälleen Forssaan. Kyseessä on jo FoSu D01:n kolmas D2-jun. kotiturnaus tällä kaudella, kun monilla muilla joukkueilla ei ole ollut vielä, eikä tule myöhemminkään, ainuttakaan.

E02 Starsin ottelut 2001-s. joukkueita vastaan, kausi 2013-2014:

30.12. E02 Stars – LeKi 8 – 1
07.12. E02 Stars – Koovee Mustat 14 – 5
07.12. E02 Stars – Ilves Yellow 5 – 4
17.11. E02 Stars – Happee 9 – 8
17.11. E02 Stars – Nokian KrP D01 10 – 4
03.11. E02 Stars – Ilves Green 5 – 8
27.10. E02 Stars – LaSB 14 – 2
27.10. E02 Stars – FoSu 16 – 6
05.10. E02 Stars – Steelers Musta 4 – 4
05.10. E02 Stars – LeKi 9 – 3
28.09. E02 Stars – SC Urbans 3 – 11
28.09. E02 Stars – PirPi 13 – 2
23.09. E02 Stars – Ilves Green 7 – 6
10.09. E02 Stars – Ilves Green 7 – 4

Yhteensä: 14 11 1 2 124 – 68 23