07.01.2014

Helsinki Floorball Cup käytiin 3-5.1.2014. Nollaykköset lähtivät reissuun viimevuoden 2013 hyvien turnauskokemusten perusteella. Joukkue sai kasaan koko porukan, lukuunottamatta toista maalivahtia jolla oli käden kanssa ongelmia. Haastaja sarjaan oli tänä vuonna saatu mukaan myös yksi joukkue Ruotsista ja kaksi joukkuetta Virosta. Joukkueita oli yhteensä 15 ja ne oli jaettu 3 alkulohkoon.

Perjantai:

Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui heti naapurimaa Viron joukkue Noorus. Peli oli alusta asti hallussamme, mutta viimeistely ei vain toiminut. Puolenkymmentä avopaikkaa tuhlattiin ja Nooruksen pojat hyödynsivät omat harvat paikkansa hyvin. Pelikellossa oli enää noin 5min aikaa kun Noorus johti 1-5. Joukkueen herättely oli tässä kohtaa paikallaan ja se tuottikin tulosta. Minuutti minuutilta savutimme maalieroa ja kun pelikellossa oli alle minuutti jäljellä oli peli tasoissa 5-5. Se olikin sitten pelin lopputulos. Hieno nousu ja tärkeä pisteavaus. Toinen peli olisi parin tunnin päästä. Vastaan asettui PHSB, eli pohjoishämeen salibandy. Peli oli taas aivan täysin hallussa ja Näätäjengi vyöryi maalille kovalla temmolla. Vain maalit uupuivat taas. Vastustaja hyödynsi paikkansa ja peli päättyi lopulta taas 5-5 tasapeliin. Ei voi olla tyytyväinen, mutta tulipahan piste taas. Ei muuta kun huilaamaan ja luomaan uutta taktiikkaa lauantaille.

Lauantai:

Aamulla saimme nukkua pidempään sillä, ensimmäinen peli alkoi vasta 11.30. Tuttu kaava toisti itseään taas ja tehottomuus lukuisista paikoista huolimatta vaivasi joukkuetta. KrP vs SB-Monsterit 3-3 eli samalla mennään…tasurista tasuriin. Tässä kohtaa oli tilanne se että seuraavasta pelistä olisi tultava voitto taikka ylemmän jatkosarjan pelit saisivat jäädä. Seuraavaan peliin vastaan asettui AC Haki joka johti meidän lohkoa 5 pisteen turvin. Meillä oli kasassa 3 pistettä. Ennen peliä korostettiin sydäntä, taistelua loppuun asti ja maalipaikkojen hyödyntämistä. Kentälle marssi sellainen Näätäjengi että oksat pois. AC Haki ei päässyt tekemään yhtään maalia ja viimeisenä lenkkinä maalissa oli Jesse Toropainen joka piti maalinsa puhtaana. Meidän tiimi hukkaili maalipaikkoja paljon, mutta heilutti verkkoakin mukavasti 7 kertaa ja joukkueen kovin nikkari oli uusi pelajamme Tommi Turunen joka nakutti hattutempun. Loistava peli ja 2 pistettä plakkariin. Illalla vasta tajusimme, että voitimme lohkomme paremman maalieron turvin.

Sunnuntai:

Aamulla puolivälierässä vastaan asettuisi Nacka IBK Ruotsista. Poikia jännitti. Johtoryhmä kuitenkin luotti eilisen kaltaiseen peliin ja sehän sieltä tulikin. Peli oli yhtä tilannetta lukuunottamatta yhtä päätä ja lopputulos oli sama kuin Kiekkoleijonilla Bratislavan illassa keväällä 2011 eli Suomi 6 ja Ruotsi 1. Loistavaa ja mitalipelit kutsuivat. Seuraava peli oli tärkeä, sillä voitolla finaaliin ja tappiolla jaettu 3 sija. Vastaan tuli SB Pro ja alusta asti peli oli taas hallussa meillä. Muutamat maalipaikat jäi hyödyntämättä mutta lopputulos oli kuitenkin 5-1 meille ja finaali kutsui. Kihelmöivä finaali alkoi 13.40 ja vastaan tulisi SC Urbans Janakkalasta. Tuttu porukka useiden vuosien ajalta. Enää ei Näätäjengin taistelut riittänyt, sillä Urbans meni menojaan heti pelin alusta ja otti voiton väkevällä 9-2 lukemilla. Ei auta ei, mutta turnaussaavutus oli silti huima tulos. HOPEA EI OLE HÄPEÄ!!!

Mukana joukkueessa olivat:

Maalivahti Jesse Toropainen sekä kenttäpelaajat, Jasse Rannanvirta, Toni Uusilähteenmäki, Mikael Hakala, Kalle Pukuri, Nicolas Kivelä, Jussi Järventaus, Eetu Salonen, Onni Matikainen, Kalle Sassi, Viljami Halonen, Tommi Turunen, Toomas Tolonen, Nikolas Salmela, Onni Matilainen, Aapo Leppänen, Viljami Siren, Aku Autio, Leevi Lentolehto. Joukkuetta johtivat Harri Matikainen, Kimmo Järventaus, Huoltajana hääri Jarkko Siren ja valmennuksesta vastasivat Jaakko Salonen ja Mikko Salonen

Rapsat: Mikko