01.02.2014

00-ikäluokan eliittisarjan Sisä-Suomen eli Tampereen seudun joukkueet kokoontuivat Raholaan lauantaina 1.2 paikalliskierroksen merkeissä. Turnausisäntä KrP ei antanut vierailleen mitään mahdollisuuksia vaan vei voiton molemmissa peleissä ja vahvisti entisestään asemiaan sarjan piikkipaikalla. Eroa kakkosena olevaan Kooveehen on jo 4 pistettä, sillä eliitissä KrP ei ole kärsinyt ainuttakaan tappiota. Maaliero puhuu selkeää kieltä siitä missä mennään: 84 –21. Sarja jatkuu toisella paikalliskierroksella jo heti viikon päästä, jolloin Tampereen Tenniskeskuksella kohdataan ensin Classic ja sitten taas Ilves.

Päivän ensimmäinen ottelu oli sarjan kärkikamppailu ja ennakkokaavailuissa tiukka matsi. Toisin kävi, sillä KrP hyödynsi koko pelin ajan omia vahvuuksiaan eli vauhtia, taitoa (ei tuuria), nopeita hyökkäyksiä, syöttöpeliä ja laukauksia ja pelasi tilanteet loppuun asti hyvällä sykkeellä. Ensimmäiset kolme minuuttia olivat melko jännittynyttä tekemistä mutta kun jouduttiin alivoimalle, alkoi maalinteko. Sami onnistui ensin, 1 – 0 ja heti perään Miko, 2 – 0, eikä takaiskua. Seuraavaksi päästiin ylivoimalle mutta se jäi hyödyntämättä. Erän lopulla koitti heikohko hetki josta kaveri rokotti kahdeksan sekuntia ennen erän loppua. Taukolukema siis 2 – 1. Vauhdikas peli jatkui toisessa erässä ja tulosta alkoi tulla, kun Elias onnistui ajassa 17:41 tekemään 3 – 1. KrP määräsi pelin tahdin. Alivoimakin kestettiin ilman takaiskua ja erän lopulle nähtiin kaksi maalia jotka olivat kuin kopiot toisistaan: ensin Eero ja sitten Lare antoi poikittaissyötön Jerelle maalin etukulmalle, josta pallo verkon perukoille. Taukolukema 5 – 1. Kolmannessa erässä sama kuvio toistui taas, tällä kertaa Samin tarjoilusta Jerelle. Vastustaja kavensi vaparista ajassa 31:40 mutta sen Sami kuittasi heti seitsemän sekunnin päästä, tilanne 7 – 2. Sitten annettiin tilaa vastustajalle vähäsen liikaa ja nähtiin kavennus, 7 – 3. Erän kuudennen minuutin kohdalla päästiin ylivoimalle ja nyt onnistuttiin kun Miko teki 8 – 3. Vasta tässä vaiheessa taisi kuulua se kuuluisa naps, koska erän lopussa saatiin pelata melko vapaasti ja tulittaa vielä neljä maalia, onnistujina Jere kahdesti, Miko ja Sami. Voitto kotiin selkein numeroin 12 – 3.

Toiseenkin peliin saatiin vastaan tuttu paikallisvastus eli Ilves, kuten Kooveekin vasta ensimmäistä kertaa eliittisarjassa tällä kaudella. Ottelusta muodostui tahmea vääntö, vaikka aloitus olikin salamannopea: taululla Eliaksen mailasta 1 – 0 pelikellon näyttäessä 0:25. Erää tahkottiin sitkeästi eteenpäin peliä rakentaen, mutta kaveri tukki keskialueen ja katkoi syötöt, ja maalin edustalla oli tiivis puolustus. Erän lopulla päästiin ylivoimalle ja mylly pyöri tuloksellisesti, kun Sami hoiti Eliaksen tarjoilun maaliin. Tauolle lukemissa 2 – 0. Toisessa erässä peli ei vieläkään lähtenyt kulkemaan omaan totuttuun tahtiin ja erän puolivälissä nähtiin kavennus 2 – 1. Se jäikin erän ainoaksi maaliksi kun loppupuolella kestettiin alivoima ilman takaiskua. Sama tahmea tahti jatkui kolmanteen erään, yritys oli kova mutta tulosta ei tahtonut tulla. Sitten vihdoin Eero onnistui pomputtamaan pallon maaliin ajassa 34:13, ja se eli 3 – 1 jäikin ottelun lopputulokseksi. Vaikea matsi.