19.01.2014
Sport Gardenin uusitulle matolle asteli ensimmäiseen peliin SalBaa vastaan nälkäinen näätälauma, olihan edellisistä peleistä HFC:ssä kulunut jo pari viikkoa. Niinpä kun pelikello näytti 0:14 oli pallo jo verkossa, kun Elias toimitti Jeren syötön oikeaan osoitteeseen. Kenttätapahtumien hallinta oli täysin meillä mutta liekö paukkupakkanen hyydyttänyt muutakin kuin hallin lämmityksen, kun toista osumaa saatiin odottaa erän lopulle asti. Ajassa 11:12 sama tutkapari asialla, nyt Jerelle osuma ja Eliakselle syöttö. Heti perään syntyi 3 – 0 kun Miko pomputti pallon verkkoon ja 11 sekuntia ennen taukovihellystä vastustajalle kavennus kun kaveri unohtui täysin yksin maalille. Erä meille 3 – 1. Toisen erän alussa nähtiin meidän rangaistuslaukaus, josta ei kuitenkaan maalia tullut, mutta sen jälkeisellä ylivoimalla onnistuttiin, 4 – 1 Jeren mailasta. Peli eteni jokseenkin tahmean oloisesti vaikka maaleja syntyikin vielä viisi toiseen erään, onnistujina Sami, Elias, Jere kahdesti ja Eero. Taukolukema 9 – 1. Kolmannen erän alkuun Sami teki 10 – 1 ja ajassa 5:42 oli Laren vuoro hoitaa pallo maaliin Jontun hienon nousun jälkeisestä tarjoilusta, 11 – 1. Loppuun vielä Eeron nätti osuma 12 – 1, kaverille kavennus 12 – 2 ja se jäikin pelin lopputulokseksi erän lopun ylivoimasta huolimatta. Vuoden ensimmäiset sarjapisteet oli ansaittu.
Päivän toiseen peliin saatiin vastaan FBT Karhut, joka edellisessä kohtaamisessa oli voitettu selkein lukemin. Peli kuitenkin käynnistyi melko tasaisissa merkeissä ja vauhtiakin löytyi toiseen malliin kuin päivän ensimmäisessä ottelussa. Ajassa 1:50 nähtiin Samin ja Jeren tyylikäs koulumaali, mutta peli ei siitä vielä auennut vaan vastustaja pääsi tasoittamaan ajassa 5:33. Parin minuutin kuluttua Valtteri oli oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja teki hienon osuman, 1 – 2. Vastustaja kuitenkin tuli taas tasoihin ajassa 7:39, mutta kun päästiin ylivoimalle, Miko onnistui tekemään johtomaalin 2 – 3. Siitä alkoi oma peli ja pallo alkoi löytää paikoista maaliin. Jere sivalsi 2 – 4 ja Miko taukolukemaksi 2 – 5. Toisen erän alussa nähtiin tilanteita molemmissa päissä ja erä ehtikin lähes puoleen väliin ennen kuin Sami teki 2 – 6 ja parin minuutin päästä Miko hienosta läpiajosta 2 – 7. Kolmas erä alkoi alivoimalla mutta takaiskua ei koettu kun puolustus toimi kuten pitikin. Sitten maalihanat aukesivat kunnolla kun vuorossa oli Jere, 2 – 8 ja taas Miko 2 – 9. Kaveri kavensi viiden minuutin kohdalla 3 – 9 mutta se kuitattiin välittömästi Samin toimesta 3 – 10. Vastustaja ei hellittänyt vieläkään mutta KrP jatkoi maalinteon oppituntia kun peli nostettiin väsymättä vastustajan kenttäpäätyyn ja aina oli mies oikeassa paikassa eli maalilla toimittamassa palloa verkkoon: Elias kahdesti, pelin voimahahmo Miko kerran ja Eero kerran: 3 – 14. Kaverille vielä kavennus erän lopulla 4 – 14 mutta lopullisen niitin iski Jere ajassa 13:56 eli loppulukema selkeä 4 – 15. Päivä pulkassa ja kotiin viemisinä neljä pistettä.
Eliittisarja jatkuu lauantaina 1. helmikuuta Raholassa kotiturnauksessa, jossa isännöidään Tampereen seudun turnausta ja kohdataan ensimmäistä kertaa eliitissä ensin KooVee Mustat ja sitten Ilves. Luvassa kiihkeät paikalliskamppailut eli vauhtia ja vaarallisia tilanteita. KrP – KooVee klo 11:00 ja KrP – Ilves klo 15:00. Kaikki paikalle kannustamaan KrP voittoon!