25.08.2014

Jyväskylässä Palokan koululla hyvissä olosuhteissa pelatut SM-karsinnat sujuivat KrP:n C2 –joukkueelta mallikkaasti. Valmistautuminen näihin peleihin oli aloitettu jo viime kaudella määrätietoisella kuntopohjan rakentamisella ja jokaisen pelaajan henkilökohtaisen taidon sekä joukkueen pelitaktiikan hiomisella. Koko kesä puurrettiin treeneissä ja uudet pelikuviot loksahtivat kohdalleen muutamassa harjoituspelissä. Panostus tuotti toivotun tuloksen, sillä joukkueen fokus ei horjunut missään vaiheessa viikonlopun aikana. Jokainen pelaaja keskittyi antamaan parhaansa eikä missään vaiheessa lähdetty leijumaan vaikka maalierot kasvoivat melkoisiksi. Nöyrä ja ahkera tekeminen palkittiin: kolmen pelin maaliero 29 – 7 ei jätä jossittelun varaa.

”Mahtava suoritus jälleen joukkueeltamme. Hieman valmennusta jännitti, kuinka uudet, nopeasti sisäänajetut puolustuskuviot toimivat, mutta heti ensimmäinen peli näytti, että oikealla tiellä ollaan. Maalinteko on aina ollut joukkueemme tavaramerkki, ja niin nytkin karsinnoissa saimme nauttia vertaansa vailla olleista pelikuvioista, jotka johtivat mitä hienoimpiin maaleihin. Vielä kun joukkueen viisikkopelikin toimii saumattomasti molempiin suuntiin, voimme luottavaisin mielin lähteä haastamaan SM-sarjan suurseuroja”, iloitsee päävalmentaja Mika Mattila.
"Pitää olla todella tyytyväinen siihen, että kuinka nopeasti pojat sisäistivät uuden pelityylin, mikä otettiin käyttöön elokuun vuorojen alkaessa. Kyllähän se näyttävästi toimi viikonloppuna!", lisää Henri Mattila
Kapteeni Sami Savolainen ynnäsi viikonlopun näin "Pelit menivät aivan loistavasti. Joukkuehenki oli huipullaan ja kun vaan jaksettiin jauhaa omaa peliä niin tehtiin paikoista maaleja. Puolustettiin joukkueena kokoajan. Siitä meille voitot irtosivat."

Karsintojen ensimmäisestä vaiheesta jatkoon selvisivät melko lailla odotetusti pääkaupunkiseudulta SSV, GrIFK, Erä, Tiikerit ja Oilers, Turusta TPS ja FBC Turku, Hämeestä RSS Panthers ja Pirkanmaalta KrP ja Ilves. Ensi viikonloppuna on jaossa vielä kuusi paikkaa. SM-sarjan aloitus on kaavailtu lokakuun toiselle viikonlopulle.