25.08.2014

KrP:n B-juniorit jäivät SM-sarjan ja jatkokarsintojen ulkopuolelle Vantaalla viikonloppuna. Lohkokakkoseksi kiipesi maalieron turvin JosbaLeba, jota vastaan KrP johti peliä vielä vajaa minuutti ennen loppua.

Vaikka KrP:n B-pojat olivat ehtineet saada alle jo muutaman harjoituspeliin, joukkue lähti SM-karsintoihin hiukan valmistautumattomana. Tämä näkyi avausottelussa Pohjois-Karjalan yhdistelmäjoukkuetta JosbaLebaa vastaan. Vaikka etenkin kakkoskenttä (Segerman-Laakkonen-Rantala) otti heti ohjat käsiinsä, merkkausvirheet ja pieni hermoilu päästivät JosbaLeban tekopaikoille. Nämä saumat se käytti hyväkseen neljästi ensimmäisessä erässä. Näädistä onnistuivat vain Samuli Segerman (2+1) ja Tuomas Töyrylä (2+0). Erätauolle mentiin lukemissa 2-4.

Toisessa erässä ote siirtyi yhä vahvemmin Näädille. Erän lopulla KrP nousi jo ensimmäisen kerran johtoon Otto Kuparisen (1+0) kaukovedolla. Ennen erätaukoa JosbaLeba väänsi itsensä taas tasoihin.

Kolmannessa erässä Segerman-Rantala -kaksikko näytti jo kääntävän pelin Näädille kahdella näyttävällä maalilla. Joensuulaiset saivat kuitenkin aikaiseksi kavennuksen, Viimeiselle parille minuutille saatiin jännitystä, kun siihen saakka hyvin tuominnut tuomaripari antoi Arttu Pihlavalle käsittämättömän jäähyn mailaan lyömisestä.

JosbaLeBalle jäi puolitoista minuuttia hakea tasoitusta kuudella neljää vastaan. Seger pääsi heittämään kerran pallon kohti vastustajan tyhjää maalia, mutta veto meni muutamia senttejä vasemmalta ohi. Pian tämän jälkeen KrP:n pakkia rikottiin maalin takana, mutta tuomarit antoivat pelin jatkua hyötynäkökohtaan vedoten. Ratkaisusta hyötyi tietysti rikkonut joukkue. Niinpä se pääsi siirtämään pallon kahdella syötöllä maalin eteen ja siitä Nalle Lahtiperän ohi KrP:n verkkoon. Tuloksena siis katkera tasapeli.

Lauantain toisessa ottelussa KrP sai vastaansa SB Naantalin. Kahta kentällistä pyörittänyt Muumijengi pysyi jotenkin mukana ensimmäisen erän lopulle. Erätauolla tilanne oli vasta 3-1, mutta kahdessa jälkimmäisessä erässä Näädät latoivat yhteensä yhdeksän maalia. Naantali kolisutteli muutaman kerran tolppia, mutta muut vedot Jere Tomukorpi poimi varmasti.

Maali-ilottelussa ykkös- ja kakkoskentät kunnostautuivat tasapuolisesti. Yksittäisistä pelaajista kovimmat tehot keräsivät Toni Rantala (4+1), Tumppi Töyrylä (3+1) ja peräti kuusi syöttöpistettä nakuttanut Super-Seger. Joni Rantala (1+0) teki maalin takaa kolmoskentän ainokaisen.

Lauantain jälkeen KrP:n jatkomahdollisuudet olivat selvät. Voitto Tiikereistä toisi lohkovoiton ja paikan lohkojen väliseen finaaliin, jonka voittaja pääsisi suoraan SM-sarjaan. Jatkokarsintaan riittäisi tasapeli ja maalieron turvin mahdollisesti jopa ”siedettävä tappio”.

KrP ei lähtenyt otteluun peruuttelemalla, ja jo toisessa vaiheessa Toni Rantala vei Samuli Segermanin syötöstä Näädät johtoon. Seuraavassa vaihdossa pallo sössittiin suoraan vastustajan lapaan, joka kiitti tekemällä helpon tasoituksen.

Tämän jälkeen kävi selväksi, että Tiikerit oli opiskellut KrP:n pelitapaa. Erityisesti kakkoskentältä otettiin hyökkäyspäässä tila tylysti pois. Samalla KrP:n pakeille annettiin pallollisina kovaa painetta. Jalalla nopeat ja käsistä pehmeät tiikerit siirtyivät vastustamattomasti kahden maalin johtoon.

Erän viimeisellä minuutilla Tiikereille vihellettiin vielä kyseenalainen rangaistuslaukaus maalialueella pelaamisesta. Pelin jälkeen kysyttäessä tilanteessa viheltänyt tuomari myönsi, ettei ollut nähnyt tilannetta. Mutta vihelsi silti.

Toisessa erässä KrP joutui rikkomaan yhä useammin. Vihellykset olivat aiheellisia, mutta samaan aikaan osa Tiikereiden virheistä jäi huomaamatta. Näädät turhautuivat – jotkut enemmän kuin toiset – ja Tiikerit pääsi maalaamaan erässä vielä kolmesti.

Kolmannessa erässä ottelu karkasi ensiksi KrP:n ja sitten tuomareiden käsistä. Kokoonpanomuutokset eivät tuottaneet tulosta ja sekavuus ylsi kentältä vaihtopenkille saakka. Tuomarit keskittyivät naljailemaan pelaajille ja hankkimaan vihellyksillään suosionosoituksia kotiyleisöltä.

Pelin jo ratkettua ykköskenttä onnistui pitämään itsensä parhaiten kurissa. Vaikka Tatu Heinola (1+0) ja Tuomas Töyrylä (1+1) onnistuivat maalinteossa, maalieron kurominen ei onnistunut. Viimeisillä minuuteilla KrP pääsi ylivoimalle, mutta maaliverkko heilahti toisessa päässä. Lopputulokseksi kirjattiin tylyt numerot 3-11.

Lohkovoittajien finaaliin – ja lopulta SM-sarjaan – meni oikea joukkue, eli Tiikerit. KrP lähti kotimatkalle ja odotteli tulospalvelun päivittymistä. Hämeenlinnan tienoilla tuli tieto siitä, että JosbaLeba oli voittanut SB Naantalin 13-1. KrP:n jatkokarsinta jäi kahden maalin päähän.

Jatkopaikka olisi kelvannut meillekin, mutta harjoittelu jatkuu.