22.01.2015

KrP:n B-pojilla oli tilaisuus hilautua eliittisarjan kärkikastiin kotiturnauksessa Ylöjärvellä. Sauma jäi käyttämättä. Selkeä tappio Karhuille ja tahmea voitto RuPusta jättivät Näädät edelleen sijoille 3–5.

Avausottelussa KrP:n tason mittaajaksi saapui sarjaa puhtaalla pelillä johtanut Porin Karhut. Karhut tiedettiin etukäteen kovaksi vastustajaksi, mutta kotijoukkueen uskottiin voivan haastaa porilaiset.

Toisin kuitenkin kävi. KrP pääsi ensimmäisen kerran pallon kanssa vastustajan kenttäpuoliskolle vasta pelin seitsemännellä minuutilla. Siihen mennessä Karhut oli latonut pallon jo kolmesti Näätien verkkoon.

Ensimmäisen erän loppupuolella voimasuhteet pysyivät ennallaan. Karhut pyörittivät peliä suvereenisti, ja kankeajalkaiset Näädät olivat tilanteissa vähintään yhden askeleen jäljessä. Erätauolle mentäessä taululla olivat tylyt numerot 5–0 vieraille.

Avauserän jälkeen Karhujen ruokahalu oli jo tyydytetty. Tästä huolimatta peli pysyi sen hallinnassa. KrP ei saanut viisikkopeliään kuntoon, mutta se käytti harvat tekopaikkansa tehokkaasti hyväkseen. Toisessa erässä Näädistä maalinteossa onnistuivat Tuomas Töyrylä (2+0) ja Anssi Kalenius (1+0). Kun Karhutkin onnistui erässä kertaalleen, viiden maalin ero kaventui vain yhdellä.

Kolmas erä pelailtiin ilman suurempaa panosta. Karhut vaivautui enää kahdesti maalintekoon. KrP:stä maalin makuun pääsivät kolmoskentällisen Mika Haapanen (1+0) ja Olli-Pekka Laakkonen (1+1) sekä ylivoimalla komeasti onnistunut Tuomas Töyrylä.

Loppunumerot 8–5 mairittelevat kankeasti ja tahdottomasti pelanneita isäntiä. Ainoiksi ilon aiheiksi jäivät tehojen löytyminen ottelun jo ratkettua sekä kolmoskentällisen (Patrik Mäkelä-O-P Laakkonen-Joona Joutsimäki, pakkeina Mika Haapanen ja Toni Rantala) pirteys päätöserässä.

Turnauspäivän päätteeksi KrP:llä oli tilaisuus pestä kasvojaan Huittisten RuPua vastaan. Edellisen pelin konttaaminen heijastui kuitenkin yleisenä hermostuneisuutena. Kun vastustajan jalka ei liikkunut sen paremmin, ensimmäinen erä pysyi tasaisena. Erän lopulla Teemu Räntilä (2+0) onnistui kuitenkin viemään Otto Kuparisen syötöstä (0+2) KrP:n maalin johtoon.

Ensimmäisen erätauon jälkeen pelin hallinta siirtyi vahvemmin Näädille. Joukkueen onnistumiset tulivat erikoistilanteista. Toisessa erässä ylivoimaa pyörittäneen Juho Väinölän syöttö maalin takaa pomppasi vastustajasta omaan maalin. Kolmannen erän alussa KrP iski vuorostaan alivoimalla. Otto Kuparinen käänsi RuPun pakkopelin vastahyökkäykseksi ja vapautti Teemu Räntilän toistamiseen maalintekoon.

Kolmannen erän viimeisen maalin teki Rupu, joka onnistui siten rikkomaan KrP:n Joonas Lahtiperän nollapelin. Vahvan maalivahtipelin ohella joukkueesta erottui kakkosketju (Anssi Kalenius-Teemu Räntilä-Jussi Heikkinen, pakkeina Otto Kuparinen ja Eero Heikkilä).

Voitosta huolimatta KrP:n B-poikien esitys Ylöjärvellä jätti joukon kysymyksiä. Mistä joukkue löytää jalkansa, taistelutahtonsa ja viisikkopelinsä? Riittävätkö sen eväät Jyväskylässä omaa peliään kovasti parantaneita Happeeta ja Fosua vastaan?