20.12.2009
Mutta ei. Vastustajia kohdeltiin kuin kilttejä lapsia jouluna, ja seinäjokelaiset pääsivät ensimmäille erätauolle masu täynnä rumissa 0-4 lukemissa! KrP puolusti ohjeista huolimatta lepsusti, jättäen maalivahti Jaana Antinkosken pelastamaan yksin sen minkä voi. Paikkoja luotiin jonkin verran, mutta verkon perille asti eivät emännät palloa saaneet.
Toisessa erässä tuli hieman parannusta ja saatiin maalejakin aikaan, mutta edelleen soi myös omissa. Tutusti KrP:n maalitykki Henna-Maija "HHH" Turunen aloitti maalinteon Heli Kalliomäen syötöstä, jonka jälkeen pian harmillisen tutusti KrP:lle jäähy toistuvasta väärästä pelitavasta. Nokialaiset kestivät alivoiman, mutta pian sen jälkeen SPV kuitenkin onnistui laukomaan maalinedushässäkän ohi verkkoon jo 5-1 johtomaalin.
Joukkuetta koitettiin herätellä maalivahdin vaihdolla Tiina Kallion hypätessä verkonvartijaksi, ja pian jälleen hienosti raatanut Elina Veksi Haikonen päätti hienosti Henna-Maija Turusen syötön maaliin. Toinen erä siis 2-1 lukemin KrP:lle.
Päätöserän alkuun SPV tuli ja ampui jälleen perille asti karaten neljän maalin johtoon. KrP:n usko ei vieläkään horjunut, Elina Alakalhunmaa vetäisi komeasti mummojen edessä maskin ohitse kavennusmaalin Milla Vähälän syötöstä. SPV puolestaan rankaisi klassisesti heti seuraavassa vaihdossa. KrP pisti ison kirivaihteen päälle alkaen pyörittämään kuudella kenttäpelaajalla, mutta ongelmia tuli HHH:n saadessa jäähyn, ja tällä kertaa SPV onnistui ylivoimalla. Lopussa vihellettiin toisinkin päin. Elina Haikonen kävi kokeilemassa rangaistuslaukausta, josta jatkettiin kuudella neljää vastaan ylivoimalla. KrP ei onnistunut enää maalinteossa, ja aikakin kävi kovin vähiin. SPV sai lähteä tyytyväisenä lakeuksille joulunviettoon 3-8 voiton myötä.
KrP ei puolustanut koko kentällisen voimin, vetoja ei peitetty tai maalivahdeille annettu apua. Osittain varmasti syynä se, ettei pariin viikkoon oltu päästy harjoittelemaan edes viisikkopelaamista pelaajakadon johdosta.
Kevätkaudelle ei todellakaan jää muuta kuin parannettavaa, joka lähtee tietysti siitä että joukkue harjoittelee yhdessä – muulloinkin kuin peleissä.
10.1. KrP kohtaa aina vihaiset ja raapivat Karhut Porissa. Syksyllä Karhut kaadettiin, nyt kaatopisteet tulevat olemaan paljon tiukemmassa.
Ottelupöytäkirjaan: 217.119.36.83/statistics/salibandy/rt_event_frame.php