06.12.2009

Nokian KrP oli menettää voiton Seinäjoella

  • Seppo Auvinen

Salibandyliigassa Nokian KrP vieraili lauantaina Seinäjoella SPV:n vieraana ja otti kovan taistelun jälkeen voiton maalein 5-6 (2-2, 0-4, 3-0).

Avauserä oli kotijoukkueelle suopea kun se meni 2-0-johtoon. Mutta Mika Myllyniemen suojatit eivät tästä häkeltyneet, vaan tulivat ennen erän loppua tasoihin Tommi Merron ja Jani Rajalan maaleilla.

–Ensimmäiset minuutit olivat vaikeita meille. Taisi jalat jäädä bussiin. Kaveri tuli lujaa. Tuon 2-0-jälkeen aloitimme pelin haltuun ja olisimme voineet avauserän jälkeen johtaa vaikkapa 2-5, sen verran tilanteita meillä kuitenkin oli.

Toinen erä olikin sitten nokialaisten näytöstä ja neljä maalia kotijoukkueen nollaa vastaan oli oiva esitys. Maaleja olisi voinut tulla enemmänkin.

–Jatkoimme toisessa erässä siihen mihin avauserä päättyi. Meillä oli neljän onnistuneen maalin lisäksi paikkoja vaikka tehdä 4-5 lisää. Oman pään peli toimi hyvin ja sieltähän peli lähtee käyntiin.

Kolmannessa erässä kotijoukkue teki kolme maalia ja kaikki tulivat viimeisen neljän minuutin aikana. kaksi ylivoimalla. Kotijoukkueen parhaita olivat Erik Härkönen, joka teki puhtaan hattutempun eli kolme maalia.

–Kyllä tuomarit meni halpaan Johanssonin viiden minuutin jäähyssä. Henkka juoksi Jarno Ihmeen ohi ja seinäjokelainen teki kunnon Jouko Turkat. Mies naureskeli, kun näki, että Johansson sai vitosen. Kolmannen erän lopussa kotijoukkue teki 6-3-vastaan kaksi maalia, mutta onneksi Lasse Salminen ja Niko Nordlund pitivät palloa ja pisteet Nokialle.

Nokian KrP:n pelaajista kahden edellä mainitun lisäksi maalipörssiin pääsivät Lasse Salminen, Yrjö Taajamaa, Henri Kämäräinen ja Rene Andersson. Pistepörssiä johtava Henri Johansson (20+8) pääsi tilastoihin kolmannen erän lopussa viiden minuutin jäähyllä. Henrin johto pistepörssissä on enää kaksi pistettä, sillä Classicin Lassi Vänttinen on saanut viime peleissä paljon onnistumisia.