22.09.2020

Edellinen Nokian KrP-kotipeli pelattiin keväisessä Raholassa maaliskuun 11. päivänä, jolloin TPS kävi hakemassa liigan puolivälieräottelussa jatkoajalla voiton 5-4 ja siirtyi sarjassa jo 3-0 johtoon.  KrP oli painitermein pahasti sillassa, mutta joukkueella oli vahva tahto ja usko, että sarjassa tehdään vielä ihme ja joukkue nousee playoff-peleissä jatkoon.  Isommat voimat astuivat mukaan urheiluunkin ja koronakevät keskeytti kaikki salibandysarjat ennen finaaleja ja mestaruudet jäivät keväällä kokonaan jakamatta.  Siitä asti sekä joukkue että fanit ovat odottaneet, että päästää pelaamaan taas oikeita pelejä ja nyt vihdoin on taas niiden pelien aika.  Rehellisesti – vihdoinkin. Salibandyliiga on nyt uuden brändin mukaan F-liiga.

KrP uusiutui viime kaudesta maltillisesti. Kapteeni Matti Koskela päätti – ainakin toistaiseksi – salibandyuran Suomessa ja suuntasi perheineen Sveitsiin sekä uuteen työ- että peliuraan. Matti ”Kossu” Koskela jätti isot saappaat täytettäväksi johtavana pelaajana ja kapteenina ja seuraväki jää odottamaan, jääkö Kossun liigapelit oikeasti tähän vai nouseeko Matin paita kenties kattoon – aika tulee näyttämään.

Muita lähtijöitä olivat Samuli Salomaa, Niko Kaerla ja Mikko Immonen.  Salomaa palasi takaisin paikallisseuraan Kooveen ja Kaerla länsirannikolle Salbaan, jonne lähti pelaamaan myös Mikko Immonen. Kaikki pelaajat antoivat ison panoksen Näädille, mistä seura antaa pelaajille isot kiitokset.  

F-liigan pelit alkavat Raholassa perjantaina 25.9 klo 18.30, jolloin kotipelien vieraaksi saapuu Kuopion Welhot.  Kuopion joukkue on vuosia ollut ison vaihtuvuuden joukkue ja joutunut aloittamaan kauteen valmistautumiset usein aina peruspelaamista.  Nyt joukkueen runko pysyi kutakuinkin kasassa ja vaihtuvuus tuli päävalmentajan puolella, kun Simo Leppänen otti päävastuun valmennuksesta.  Liiga-avauksessa Welhot haastoivat mestari-Classicia tosissaan, vaikka iso C voittikin taas kotiavauksensa 7-5.  Niukka tulos lupaa kuitenkin Welhojen muille vastustajille kovaa haastamista.  Tätä on nähtävillä Raholassa perjantaina – tervetuloa taas live-salibandyn pariin!