19.10.2016
Sarjan neljänteen peliin Kirkkonummen Rangersia vastaan oli selvät sävelet. Tiedettiin vastustajan olevan kova, mutta revanssin tuoksu oli ilmassa viime karsintojen takia, jolloin heille hävittiin mielenkiintoisen tuomarilinjan avustamana, jäähyjen mennessä 2-45 meille.
Otteluun lähdettiin kapealla materiaalilla, kun Roth, Järvinen sekä Estovirta olivat jo syysloman vietossa. Onneksi KrP:n SM-sarja joukkueella oli peleistä taukoa, joten sieltä saatiin B-junnudebyytin tehnyt Oskari Tenho.
Ottelu saikin vauhdikkaan alun, kun ensimmäisellä minuutilla jo Rangers pelaaja passitettiin istumaan. YV ei kuitenkaan heti lähtenyt kuin piti, koska Rangers meni 1-0 johtoon. Tasoitus tuli kuitenkin Paldaniuksen toimesta ylivoiman viimeisellä sekunnilla. Ensimmäisessä erässä KrP piti selkeästi palloa, mutta Rangers iski todella kovaa vastaan ja rankaisivat yksinkertaisilla hyökkäyksillä hyvine laukauksineen. Erätauolle Rangerin 6-4 johdossa. Maalit: Paldanius (YV+AV), Savolainen ja Rötsä. Tenholle avaussyöttö!
Erätauolla valmennus painotti, että nopeat vastahyökkäykset on saatava pois. Oman hyökkäyspelin on kuitenkin jatkuttava hyvänä, pallossa pitää pysyä.
Toinen erä alkaa yhtä räjähdysmaisesti kuin ensimmäinenkin. Ennenkun viimeiset olivat päässeet kahvijonoista takaisin katsomoihin, niin Mattila painaa Näädät maalin päähän, ja 5 sek myöhemmin ero oli taas kaksi maalia. Maalinpäähän tultiin taas sitä seuraavassa vaihdossa, kun Tenhon toisella syötöllä kapteeni Savolainen tuo pelin 7-6. Ennen pelin puolta väliä, molemmat saivat yrittää maalintekoa ylivoimalla, siinä onnistumatta. Mustaniemi tuo pelin tasoihin ja kahden minuutin päästä sama mies asialla toistamiseen! Seuraavan minuutin näätähurrikaaniin onnistuivat myös Siira sekä Rötsä. Erän lopulla, Rangers kaventaa kertaalleen, joten erätauolle tilanteessa 8-10.
Kolmannen erän alkuun Rangers tuo pelin maalin päähän. Pelimiehen kympille lähdettiin edelleen 9-10 tilanteessa. 8min ennen loppua nähtiin jokseenkin erikoinen 20sekuntinen kun tuomari sai kaivettua vieraille 3x2minuutin jäähyjä. Noh, Rangershan käytti ne hyväksi, kaksi maalia 5vs3 ylivoimalle ja yhden viimeisestä 5vs4 ylivoimastaan. 4 minuuttia peliä jäljellä tilanteessa 12-10, kun Rangers saa jäähyyn, josta Mattila viivasta ei erehdy. Ja kukas muukaan kuin Savolainen dippaa pelin tasoihin Siiran loistavasta passista maalin takaa. Jatkoille!
3.erän aivan lopussa Rangers sai vielä jäähyn, joka kuihtui kuitenkin jatkoajan alussa. Rangersin saadessa miehensä takas, puolustettiin alivoima hienosti pois alta. Jatkoajan lopun lähentyessä vaihtojen ollessa kesken, Tynkkynen toimittaa pallon päätyä kohti jossa Mattila antaa kaverille oivan pusun laidan lähettyvillä, ottaen pallon, ajaa maalia kohti, laukoo, verkko heilahtaa, Jere juoksee, vaihtopenkki juoksee, Kirkkonummi on lyöty!
Näätien alkukausi on ollut menestyksekäs. Neljästä ottelusta kolme voittoa. Kausi jatkuu kuitenkin heti tulevana viikonloppuna pohjanmaan kiertueella, lauantaina vastaan astelee SPV ja sunnuntaina Vaasa.