18.04.2016

Nokian KrP on rakentanut päättäväisesti tulevaisuuttaan ja kasannut iskukykyistä liigajoukkuetta tulevalle kaudelle. Meillä on ilo ilmoittaa, että joukkueen kapteeni Matti Koskela, luottopuolustaja Lauri Lavonen sekä luotettava monikäyttöinen Elmo Luoto ovat solmineet jatkosopimukset Näätäpaitaan.

Aiemmin on jo uutisoitu maalivahti Pohjosen sekä Kruminsin, Henttosen ja Merton jatkot, joten joukkueen runko alkaa olemaan hyvällä mallilla, kun vielä runkopelaajista kaikkien aikojen pistepörssin kakkosena majailevan Henri Johanssonin ja puolustaja Rene Anderssonin sopimukset jatkuvat.

Puolustaja Matti Koskela on noussut kaikkien aikojen salibandyliigatilastoissa jo sijalle 132, tehtyään 269 ottelussa tehot 56+99. Tuleva kausi on kuudes Näätäpaidassa Koskelalle.

Lauri Lavonen siirtyi päättyneeksi kaudeksi Happeesta, KrP:n riveihin suuremman vastuun perässä ja kehittyikin tasaisesti kauden aikana, ollen etenkin loppukaudella puolustuspäässä joukkueen selkeitä tukirankoja.

1996-syntynyt Elmo Luoto on pelannut nuorestä iästään huolimatta jo 62 liigaottelua tehoin 2+4. Tehoja ei hirveästi ole tullut, mutta Luoto on lunastanut valmentajien ja pelikavereiden luottamuksen luotettavana puolustavana hyökkääjänä sekä alivoimapelaajana.

Nokian KrP julkistaa lähiaikoina myös valmennusryhmänsä sekä uusia pelaajia.